Siementilauksen myötä tuli tarve uusille taimikasvatuspurkeille ja astioille. Jokin aika sitten kylvämäni samettikukat ovat myös itäneet upeasti; ainakin satakunta taimea on tulossa ja hyvin pian ollaan siinä vaiheessa kasvussa että taimet on siirrettävä omiin purkkeihin kasvamaan. Aiemmin käyttämäni jogurtti/rahkapurkit yms. kierrätyskipot oli jo loppuun käytetty joten suuntasin ostoksille paikalliseen halpahalliin.

persiljat

Valikoima lisääntyy vuosittain myös taimikasvatuspurkkien suhteen. Puutarhanhoito on selvästi muodikasta ja valmistajia kiinnostaa kehitellä uusia tuotteita eri käyttöä varten.

Kaupasta mukaan lähti kokeeksi tällainen esikasvatuslokerikko. Ideana lokerikossa on se, että kasvi kasvattaa siinä pitkät juuret sillä juuret hakeutuvat pohjaa kohti vettä etsiessään. Pakettiin kuului vihreä pohja-astia, kasvatuslokerikko ja kirkas minikasvihuonekansi. Hintaa lokerikolla oli noin 5 eur. Tällaisia lokerikkoja olen nähnyt monelaisia niin kooltaan kuin laadultaankin. Tämä ostamani on selvästi ohut halpisversio, mutta kestää varmasti käytössään  – monivuotisuudesta en menisi vannomaan, ehkä tämä kerran pari kestää pesua.

                

 

 

 

Tähän esikasvatuslokerikkoon laitoin kasvamaan tomaattia, kolmea eri lajiketta: “Pink Sugar, “MInibell” ja “Idyll. Pink Sugar on runkotomaatti ja nuo kaksi muuta kirsikka/amppelitomaattilajikkeita.  Tomaatti tarvitsee kunnon juuriston, joten kennostosysteemin pitäisi toimia sille erityisen hyvin. Täytin lokeron taimimullalla, kastelin, kylvin siemenet ja peitin kylvöksen muovikannella. Toivotaan että taimikasvatus onnistuu.

Ostin myös muovisia pyöreitä pikkuruukkuja, joita myytiin 20 kpl erissä. Hinta oli 1,50 eur/pkt, ja nämä olivat paksuhkoa muovia joten kestävät varmasti useamman vuoden. Olen aiemmin ostanut ohuesta muovista tehtyjä neliskanttisia taimiruukkuja, mutta pettynyt siihen että ne räsähtävät rikki pienimmästäkin otteesta ja ovat roskiskamaa yhden kasvukauden jälkeen.

Hyvä taimikastusruukku on myös pahvinen kertakäyttökahvimuki. Ostin niitä kaksi pötköä, yhdessä on 50 mukia, joten 3 eurolla sain 100 taimikasvatusruukkua. Pahvimukeissa lisäplussana vielä se, että kasvit voi istuttaa niissä suoraan maahan koska muki maatuu. Tämä hellii myös taimen juuristoa joka ei tällaisessa istututustavassa kärsi lainkaan vahinkoja.  Pahvimukeja täytynee hankkia vielä lisää kunhan pienet taimet alkavat olla koulimisvaiheessa.

Istutuin pahvimukeihin Virosta tilattuja chilejä “Punainen Draakon” ja “Molnija Zolotaja FI ” sekä  “Alligator”- paprikaa. Pahvimukeihin päätyy myös muutaman päivän kuluessa samettikukat, jotka on koulittava jokainen omaan purkkiinsa. Kevät on istuttamista, siirtämistä, koulimista ja kasvun ihmeiden seuraamista.

 chilit

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.