• Kaikki aiheet

    Osallistumme Avoimet Puutarhat- teemapäivään tänäkin vuonna.

    Osallistuimme viime vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettyyn avoimeen puutarhapäivään eli tapahtumaan nimeltä Avoimet Puutarhat. Kyseessä on Puutarhaliiton järjestämä tapahtuma, jonka idea on yksinkertaisuudessa yksi tietty kesäpäivä, jolloin halukkaat kotipuutarhurit avaavat oman puutarhansa kaikelle kansalle nähtäväksi. Voit siis kyseisenä päivänä tepsutella tutustumaan mihin tahansa mukana olevaan pihaan tai puutarhaan tutustumaan. Mukana on parvekkeita, rivaripihoja, omakotitalopihoja, pieniä, isoa, ja taatusti erilaisia. Mielestäni idea on aarre – me olemme helposti arkoja kysymään että saisiko tulla katsomaan miten olet puutarhaasi laittanut ja millaisia ideoita olet keksinyt. Voin viime vuoden tapahtumasta kertoa, että me nautimme siitä sydämemme kyllyydestä –  kun puutarhaihmiset kokoontuvat ei juttupula vaivaa. Tule sinäkin rohkeasti mukaan – joko esittelemään oma aarteesi tai…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)