• Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Chilit purkkiin

    Näin maaliskuun puolivälin paikkeilla on kulunut viitisen viikkoa siitä kun kylvin chilin siemenet. Ne ovat taimettuneet hienosti ja jokaisesta iti useampi siemen samaan ruukkuun joten kouliminen on paikallaan. Chili kasvaa vahvaksi taimeksi kun se saa riittävästi kasvutilaa omassa purkissaan. Käytin tällä kertaa ruukkuina sekä maitopurkkeja että JiffyEasy turveruukkuja ja turvepotteja. Niissä on kätevää se, ettei tarvita kuin tuo pieni paketti – ei edes multaa sillä turvepotti on kuin pieni nappi, joka kasteltuna turpoaa moninkertaisesti, ja siinä on tarvittava kasvualusta valmiina. Maitopurkkeihin laitoin kylvömultaa, se on vielä hyvää taimien ollessa näin pieniä. Parin, kolmen viikon kuluttua voi aloittaa varovaisen lannoittamisen. Kaivelen taimet yleensä istutusastioista varovasti teelusikan tai haarukan avulla. Irroitan jokaisen…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)