• Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Oma ensimmäinen päärynä

    Meillä on ensimmäinen oma pieni päärynän alku vapun aikaan istutetussa Lada- päärynässä. En todellakaan uskaltanut edes toivoa, että vasta hiljattain istutettu päärynä edes kukkisi, saatika sitten tekisi satoa. Toki sen olemme havainneet, että päärynät ovat viihtyneet kasvupaikoillaan hyvin ja kasvu on lähtenyt käyntiin upeasti. Mutta siinä se on, ja kasvaa kovaa kyytiä. Odotan innolla miltä se mahtaakaan maistua. Istutimme vappuna kaksi päärynää pihapiiriin: toinen on tämä Lada ja toinen on Tsisovskaja. Nämä lajikkeet tarvitsevat toisiaan jotta pölyttyvät kunnolla ja näitä suositellaan hankkimaan “parina”, Ladan pölyttäjäksi suositellaan nimenomaan Tsisovskajaa. Näyttää siis toimivan tämä duo!   Lue juttu päärynän istutuksesta ja lajikkeista tästä ja päärynän kukinnasta tästä. Ihanaa heinäkuun viikkoa – nautitaan kesästä ja…

  • Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Päärynäpuu omaan pihaan?

    Päärynä on herkullinen hedelmä mutta silti harvinaisempi  kotipihoissa ja puutarhoissa. Olemme jonkin aikaa miettineet päärynöiden istuttamista kesäpaikallemme. Siellä on aurinkoinen rinne ja erinomaiset kasvuolosuhteet näille hieman aremmille hedelmäpuille.  Olen joskus nuorena maistanut makoisia kotimaisia päärynöitä suoraan puusta. Päärynä on paitsi herkullinen hedelmä myös todella terveellinen. Siinä on paljon C-vitamiinia ja kuituja. Päärynä toisi mukavan lisän omaan hedelmäsatoomme, joka tällä hetkellä koostuu omenoista.  Omenapuita meiltä löytyy sekä kotipuutarhasta että kesäpaikalta, samoin kuin  luumupuut molemmista. Tosin luumupuut ovat sen verran hiljattain istutettuja, että antavat vielä odottaa satoaan. Kotipuutarhan luumu antoi ensimmäisen kuuden luumun satonsa viime vuonna, kesäpaikan luumu on istutettu toissa vuonna joten sen kanssa odotettelemme vielä. Päärynälajikkeen valinta Päärynöitä on niin…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)