• Kaikki aiheet

    Puutarhavalaistus

    Puutarhavalaistus kuntoon 2016 Tämän vuoden teemaksi olemme valinneet puutarhan valaistuksen  kuntoon laittamisen niin täällä kaupunkipuutarhassakin kuin kesäpaikallamme maalla. Pihavalaistus puutarhaa säästäen, vaivattomasti ja näyttävästi. Siinä tavoite tälle vuodelle. Tästä aiheesta tulemme kertomaan lisää pitkin kuluvaa vuotta aina suunnittelusta toteutukseen saakka. Koska emme halua puutarhaamme myllättävän rajusti, lähdemme ajatuksesta helppoa ja vaivatonta sekä ennen kaikkea puutarhaa ja sen kasvillisuutta säästävää. Valaistuksella haluamme parantaa paitsi valoisuutta, myös turvallisuutta, korostaa yksityiskohtia ja rakenteita sekä luoda runsaasti tunnelmaa. Valaistuksessa tullaan huomioimaan kulkuväylät eli polut, yksityiskohdat, käytämme sähkövalaistusta sekä luonnollista aurinkoenergiaa. Suunnittelemme kokonaisuuden huolella, jotta puutarha saa ansaitsemansa huomion myös puutarhavalaistuksen kautta. Pitkin vuotta on myös kiva hassutella ja luoda tunnelmaa erilaisten juhlien muodossa, joissa…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)