• Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Purjon koulinta x 126

    Nyt se on tehty. Purjot, yhteensä 126 kpl on koulittu eli siirretty ja istutettu yksittäisiin ruukkuihin kasvamaan. Istutusruukkuina käytin wc- paperirullia, kasvulokeroja ja jogurttipurkkeja. Mullaksi valitsin tavallista kukkamultaa, joka on vahvempaa kuin kylvömulta johon siemenet aikanaan laitoin. Lisäsin ruukkuihin myös hieman luonnonlannoiterakeita antamaan kasvuvoimaa joka on purjolle erityisen tärkeää. Toivottavasti kaikki purjot juurtuvat hyvin ja jatkavat vauhdikkaasti kasvuaan. Kyllähän ne vielä varsin vaatimattomilta näyttävät. Istutuslaatikot, joissa yksittäiset ruukut ovat on nyt sijoitettu taimikasvatuspöydälle lisävalojen alle. Kasvivalot ovat tärkeitä tähän aikaan vuodesta. Olen laittanut myös perennoja siemenkasvatukseen: mm. unikkoja, salkoruusuja ja kaunopunahattuja. Taimipöydillä on jo myös pensaspapuja. Joku saattaa ihmetellä oudon aikaista kylvöajankohtaa. Kun pensaspavut saadaan itämään ja kasvamaan on niiden…

  • Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Näin (esi)kasvatetaan purjosipuli

    Purjosipuli on yksi meidän perheen sipulisuosikeista. Tänä vuonna kun juhlitaan vuoden vihanneksena sipulia, ajattelin kokeilla muutaman vuoden tauon jälkeen purjon kasvattamista. Purjo on esikasvatettava maaliskuun alussa. Pidän purjosipulia vaativana kasvatettavana jonka kanssa itse en ole päässyt toivottuihin tuloksiin. Joko esikasvatus ei ole onnistunut (taimia kuollut) tai sitten purjoista ei todellakaan ole tullut lähellekään sen kokoisia kuin kaupoissa on. Laihoja ja pieniä ovat olleet. Josko tänä vuonna onnistuisin paremmin? Nyt minulla on kasvimaa täällä kaupunkipuutarhassa eri paikassa kuin silloin kun viimeksi purjon kasvatusta kokeilin. Nyt on muototarhassa laatikkoviljelmät jonne laitan purjoa jonkin verran. Isommat määrät vien kesäpaikalle jonne teimme syksyllä ison kasvimaan. Jännä nähdä onko kasvupaikalla vaikutusta lopputulokseen. Purjosipulin kasvatusohjeet Esikasvatus tulisi…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)