• Kaikki aiheet

    Kevätmessut Helsingissä

    Jalat on kävelty puhki tänään Helsingin messukeskuksessa, jossa on parhaillaan käynnissä Kevätmessut. Messut sisältää itseasiassa peräti 5 isoa aihekokonaisuutta: Oma Koti, OmaMökki, OmaPiha, Sisusta! ja Lähiruoka&Luomu.  Oma vierailumme keskittyi pääasiassa OmaPiha ja OmaMökki kokonaisuuksiin, joissa oli kaikkea puutarhanhoitoon, pihaan ja kesäelämään liittyvää. Messujen yleiskoristelualue oli onnistunut. Tunnelma oli mielestäni hieman romanttinen. Perinteisten tulppaanien lisäksi istutuksissa ja koristeissa oli käytetty paljon kaikkea erilaista kasvillisuutta. Tänä vuonna messuilla oli myös hyödynnetty kivasti bloggareita. Muutama valittu blogisti oli päässyt sisustamaan kasvihuoneet, ja niissä olikin neljä mukavan erilaista ansaria.     Messuilla on näin lauantaina muuten väkeä valtavasti ja ajoittain käytävillä oli vaikeuksia liikkua. Jotenkin tällaisia isoja kokonaisuuksia yhdistäviä messuja leimaa jäsentymättömyys. Oli ainakin alkuun hieman hankalaa…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)