• Kaikki aiheet

    Helmikuun puutarhatyöt

    Puutarhatyöt helmikuussa? Niin, äkkiseltään voisi ajatella ettei niitä juurikaan ole. Ulkona on lunta (asuinpaikasta riippuen) – joten lumenluontia ja sen kaltaista arkipuuhastelua on tietysti, mutta löytyyhän sitä yhtä sun toista ihan “oikeaakin” puutarhapuuhaa kun ryhtyy asiaa miettimään. Helmikuussa  kylvetään pitkän esikasvatusajan vaativia kasveja. Esikasvatettuna ne ehtivät kasvaa riittävästi – satoa tuottaviksi tai upeiksi kukkiviksi kasveiksi. Kylvöaikataulu on laadittu kasveille siten, että esikasvatusajasta saadaan riittävän pitkä jolloin sato aikaistuu. Suomen oloissa esikasvatus on monille kasveille ja vihanneksille välttämätöntä, siihen vaikuttaa myös maantieteellinen sijainti. Mitä pohjoisemmassa sitä enemmän tulee vihanneksia esikasvattaa sadon saamiseksi.   ESIKASVATETTAVAT ALKUVUODESTA: pelargoni orvokki heliotrooppi laventeli rosmariini chili sitruunaruoho munakoiso latva-artisokka kuukausi- ja puutarhamansikat jättisipuli purjo (lue vinkit tästä) Olen…

  • Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Kylväen kevättä kohti

    Odottavan aika on pitkä. Nämä märät ja toivottoman pilviset päivät näyttävät vain jatkuvan, ja tuntuu ettei kevät tule koskaan. Edes päivä tai kaksi aurinkoa tekisi niin terää! Jotenkin sitä kokee itsensä jopa vähän saamattomaksi mutta kun tarkemmin miettii niin helmikuu on kyllä puutarhurin kannalta melko odotuksen täyteinen kuukausi. Aikaisin kylvettävät on jo purkeissa odottamassa, pihalla ei pysty kuin tarvittaessa lumitöihin ja sisällä voi sitten huolehtia viljelyistä sekä suunnitella tulevaa kevättä ja kesää. Että onhan siinäkin tietysti, mutta silti – aurinkoa kehiin ja pian, kiitos 🙂 Auttaako kylvö tuomaan kevään tunnetta, toivottavasti.. Tänään jatkoimme kevätkylvöjä kylvämällä paprikan ja maustebasilikan. Kylvöpusseissa mainittu suositeltu kylvöajankohta on helmi-maaliskuu. Siemenet ovat Sperli- sarjaa. Kylvö sujui helposti ja nopeasti, taas…

  • Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Esikasvatus – uuden puutarhavuoden suunnittelua

    Uusi vuosi toi talven tullessaan. Lunta ei ole kuin juuri ja juuri maata valkaisemaan mutta pakkaslukemat ovat täällä Kanta-Hämeessäkin yli -10 asteessa. Näin alkuvuonna on hyvä suunnata katseet kohti kevättä ja kesää. Talvella tulee kummasti viihdyttyä sisällä joten siinä voi samalla suunnitella puutarhavuotta. Esikasvatus alkaa pitkän kasvuajan vaativille kasveille yllättävän pian. Monet yritykset ovat lopettaneet postitettavat siemenkuvastot, ja ne löytyvätkin nykyään digitaalisina netistä. Ei enää hiirenkorvalle taiteltuja katalogeja – toisaalta digiversioissa on omat hyvät puolensa. Kaikenlaisia jogurttipurkkeja, maitotölkkejä yms. voi jo myös alkaa pesemään talteen. Yllättävän pian on aika laittaa chilit kasvamaan, sen jälkeen tomaatit ja kaikki muut kevään aikana. Jokaiselle löytyy valikoimista varmasti jotain uutta kokeiltavaa ja vanhoja suosikkeja.…