Tagi arkistot — "kasvihuone"

Seinäkasvihuone ilman seinää

Varastossa muutaman vuoden odottanut seinäkasvihuone oli viimein aika laittaa kasaan ja kuntoon. Pois nurkista ja kasvatusvalmiiksi ensi vuotta varten. Kyseessä on messuilta hankittu 1,3 neliön lasinen kasvihuone.  Kätevät pariovet ja mukava korkeus, joka kasvoi entisestään kun päätimme tehdä siihen muutaman tiilen korkuisen sokkelin. Mutta mitä ratkaisuksi kun malli on seinäkasvihuone jossa siis ei ole takaseinää? Meillä …

näytä kaikki →
Kasvihuoneen kevätkunnostus

Hyvää äitienpäivää ja sunnuntaita. Viime päivät ovat kuluneet tiukasti nosturissa ja talon maalaamisessa. Kevät on tullut voimalla hellepäivineen ja huomaan kärsiväni aikapulasta. Talon maalaus on ollut viime päivien tärkein prioriteetti. Haluan silti saada kasvihuoneen käyttöön mahdollisimman pian ja aion sen tehdä näin äitienpäivän kunniaksi. Ja eipä tässä pitäisi hätäillä – yleensä olen äitienpäiväviikonloppuna laittanutkin kasvihuoneen …

näytä kaikki →
Vinkkejä kevään ja kesän puutarhahommiin

Nyt on ihan parasta aikaa miettiä mitä suurempia ja pienempiä puutarhaan liittyviä tekemisiä sitä kohta puoliin tekisi. Ajattelin ilahduttaa teitä muutamalla käytännön vinkillä joita itse olen havainnut ja joista toivon teillekin olevan hyötyä. Älä ahnehdi liikaa työtä. Muista nauttia keväästä ja kesästä. Itse suunnittelemme aina muutaman isomman puutarha-askareen keväälle ja sitten keskitymme kesästä nauttimiseen. Polut, …

näytä kaikki →
Kasvualusta kuntoon kasvihuoneessa

Viikonloppuna sää suosi ja saimme mukavasti puutarhan hommia tehdyksi. Tyhjensimme keittiökompostorista talven muhineen massan ja kärräsimme sen kasvihuoneeseen. Laitoin kasvualustat kuntoon –  se jos mikä kannattaa ettei joudu isojen kasvulaatikoiden koko multamäärää uusimaan. Siinä kompostorin tuotos on hyödyksi. Henri pesi kasvihuoneen ja nyt vain odottelemme pari päivää että yöt lämpenevät jolloin saamme taimet kasvihuoneeseen. Lämmitystä …

näytä kaikki →

Puhdas kasvihuone

Lisännyt Kommentoi
Puhdas kasvihuone

Puhdas kasvihuone antaa erinomaisen alun kasveille. Kun mahdolliset taudinaiheuttajat on siistitty pois estää se osaltaan kasvitautien leviämistä. Kirkkaista ja pestyistä laseista myös valo johtaa paremmin, ja onhan se silmän ilokin tärkeää.  Pieni siistiminen on myös yleensä tarpeen kasvihuoneessa. Vinkit kasvihuoneen pesuun: kerää kaikki kuivuneet ja kuihtuneet kasvin osat pois siivoa kasvihuoneessa olevat ja säilytettävät puutarhavälineet ja …

näytä kaikki →
Page 1 of 41234»