• Kaikki aiheet

    Onnistumisia ja epäonnistumisia

    Puutarhoihin kaupungissa ja maalla kuuluu hyvää. Keskikesä on hellinyt ja edistanyt kasvua muutamien hellepäivien myötä, ja se on tehnyt hyvää. Mutta myös epäonnistumisia on koettu etenkin hyötytarhan puolella. Aiemmin keväällä kerroin köynnöspinaatin haasteista kasvattamisen suhteen. Näin upealta se näytti muutama päivä sitten. Onnistumisen iloa. Lue köynnöspinaatista tästä. Myös uusi perennapenkki on lähtenyt hienoon kasvuun, koleasta ja märästä kesästä huolimatta. Tämän kukkapenkin tein pääasiassa jakotaimista.  Uusille köynnökset kasvavat vahvasti. Flammentaz- köynnösruusu on nupuillaan ja jopa iso, naapurin pihasta siirretty köynnöskuusama on juuri aloittamassa kukinnan.          Perunamaa on ainakin varsien perusteella hyvässä kasvussa. Pari viikkoa sitten toiveikkaina jo etsimme josko perunoita olisi muodostunut, mutta vielä täytyy malttaa hetki omien pottujen…

  • Kaikki aiheet

    Kasvimaan ja keittiöpuutarhan satoa

    Heinäkuun ollessa jo yli puolivälin pääsee keittöpuutarhasta ja laatikkoviljelmistä jo keräämään muutakin satoa kuin yrttejä ja lehtivihreitä (salaatteja yms). Perinteistä kasvimaatahan ei meillä ole, vaan keittöpuutarha on ns. laatikkoviljelmä joka on toteutettu silmää ilahduttavasti muotopuutarhana. Keittiöpuutarhan laatikoissa (joita on neljä kappaletta) kasvaa erilaisia yrttejä, salaatteja, retiisiä, naurista, mustajuurta, keltasipulia ja porkkanaa. Yrttejä käytämme päivittäin ruoanlaitossa ja niitä olen myös pakastanut talvea varten. Tänä vuonna laitoimme myös ensimmäistä kertaa runsaasti sipuleja kasvamaan: on keltasipulia (kuvassa alla), punasipulia sekä salottisipulia. Myös sipulin varret voi silputa ruokiin ja salaatteihin. Retiisit on myös popsittu jo suihin ja salaattia laitan muutaman viikon välein uusintakylvönä jotta sitä riittää koko kesän ajaksi.   Puutarhassa on näiden keittiötarhan…

  • Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Keittöpuutarhan kevätkunnostus ja ensikylvöt

    Huolimatta kevään hitaasta tulemisesta päätimme aloittaa keittiöpuutarhan kunnostamisen tulevia kylvöjä varten. Muotopuutarhamme eli keittiötarhan kasvulaatikot kaipasivat lisää multaa. Viime vuonna teimme tämän muotopuutarhan ja toimme silloin kasvualustaksi reilusti turpeeseen sekoitettua palanutta hevosenlantaa ja multaa. Kasvualusta jäi liian turpeiseksi joten se kuivui turhan nopeasti ja vaikeutti kasvien kasvamista joten sato jäi vaatimattomaksi. Muutamia rikkaruohoja löytyi myös laatikoista ja kitkin ne pois ennen uuden mullan lisäämistä. On tärkeää käyttää viljelyssä vain hyvälaatuista ja rikkaruohotonta multaa, ja sitä kannattaa käyttää reilusti. Nyt laatikot ovat valmiina kylvöjä varten joihin päästään lähipäivinä. Olemme päättäneet tänä vuonna lisätä viljelypinta-alaa pihallamme ottaen hyötykäyttöön erilaisia “tarpeettomia” kaistaleita ja alueita. Emme halua pihaan mitään perinteistä kasvimaata, vaan “syötävät rehut”…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)