• Kaikki aiheet

    Taimikasvatus: ruukut, astiat, kasvatuslokerikot

    Siementilauksen myötä tuli tarve uusille taimikasvatuspurkeille ja astioille. Jokin aika sitten kylvämäni samettikukat ovat myös itäneet upeasti; ainakin satakunta taimea on tulossa ja hyvin pian ollaan siinä vaiheessa kasvussa että taimet on siirrettävä omiin purkkeihin kasvamaan. Aiemmin käyttämäni jogurtti/rahkapurkit yms. kierrätyskipot oli jo loppuun käytetty joten suuntasin ostoksille paikalliseen halpahalliin. Valikoima lisääntyy vuosittain myös taimikasvatuspurkkien suhteen. Puutarhanhoito on selvästi muodikasta ja valmistajia kiinnostaa kehitellä uusia tuotteita eri käyttöä varten. Kaupasta mukaan lähti kokeeksi tällainen esikasvatuslokerikko. Ideana lokerikossa on se, että kasvi kasvattaa siinä pitkät juuret sillä juuret hakeutuvat pohjaa kohti vettä etsiessään. Pakettiin kuului vihreä pohja-astia, kasvatuslokerikko ja kirkas minikasvihuonekansi. Hintaa lokerikolla oli noin 5 eur. Tällaisia lokerikkoja olen nähnyt…

  • Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Samettikukan esikasvatus

    Viime vuonna kasvatimme onnistuneesti itse satakunta samettikukkaa. Niin helppoa se oli ja edullista verrattuna ostotaimiin joten sama puuha on edessä nyt. Viime vuonna aloitin esikasvatuksen huhtikuun alussa, ja taimet olivat varsin pieniä kun oli aika siirtää ne ulos. Siksi päätin aloittaa kasvattamisen pari viikkoa aikaisemmin tänä vuonna. Meillähän on rintamiestalon perinteinen kylmä kuisti, joka tarjoaa erinomaista valoisaa  kasvatustilaa myöhemmin keväällä – se on kuin kasvihuone. Tällä hetkellä kuistillakin on pakkasta niinkuin ulkonakin joten sisällä täytyy aloittaa. Kohta jokaikinen pöytäpinta ja taso on täynnä taimipurkkeja.. se jos mikä on varma kevään merkki 🙂 Pari viikkoa sitten kirjoittelin yleiset esikasvatusohjeet, ne löydät tästä. Tuumasta toimeen. Taimimulta ja istustusastiat esille. Tällä kertaa istutusastioina…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)