Sato talteen köynnöspinaatista ja taimia tarjolla

Köynnöspinaatti on erittäin tuottelias hyötykasvi. Olen kirjoittanut siitä blogissa lukuisia kertoja enkä voi olla hehkuttamatta tätä perinnekasvia. Yhdestä köynnöksestä riittää pinaattia enemmän kuin tarpeeseen. Alkukesällä olen ottanut siitä suoraan lehtiä ja käyttänyt niitä letuissa, munakkaissa yms.

Tässä kuvassa köynnöspinaatti on pari vuotta vanha, nyt kun ikää on jo muutama vuosi on satokin sen mukainen. Kasvu on todella rehevää (ja paljon rehevämpää kuin kuvan kasvuvaiheessa).

Nyt kun pinaatti kukkii pian on aika ottaa sato talteen. Napsin pitkät köynnösvarret poikki ja irroitin niistä lehdet.

 

Ryöppäsin pinaattia isossa kattilassa muutaman minuutin ja saksin pieneksi. Lopuksi jaoin sen käyttöannoksiin pakastepusseihin.

Tätä hommaa on ihan mukava tehdä näin kesällä ja hitain vaihe on lehtien irroittelu, muu tuleekin sitten nopeasti. Homma jatkuu tällä viikolla vielä jokusen kerran.

Köynnöspinaatin taimia tarjolla

Meillä on upeita, omista siemenestä itse kasvattamia köynnöspinaatin komeita taimia. Purkitan ne ja niitä olisi saatavissa arviolta elokuussa noin kympin/taimiruukku hintaan.

Jos olet kiinnostunut, lähetä sähköpostia meille (info (at) puutarha49.fi), otamme varauksia vastaan saapumisjärjestyksessä. Ilmoitan varaajille noutoajankohdasta tarkemmin elokuussa, noutopaikkakunta on Riihimäki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.