Salkoruusu – kaksivuotinen kaunotar

Juuri nyt syksyyn tuo upeaa väriä komea salkoruusu. Se myös kaunistaa tähän vuodenaikaan melko vähäkukkaista puutarhaa. Ostin keväällä salkoruusun pieniä taimia ja istutin niitä kotipuutarhaan sekä kesäpaikalle. Taimet ovat rehevöityneet ja kasvaneet runsaasti korkeutta. Ja nyt yksi niistä kukkii upeasti!

salkoruusu_kukkii

Yleensä salkoruusu – ainakin siemenestä istutettuna – tekee ensimmäisenä vuonna lehtiruusukkeen. Kukinnan vuoro on toisena kesänä mikäli talvehtiminen menee putkeen. Kukinta onkin sitten näyttävä ja kestää pitkään. Lajeja on runsaasti erilaisia samoin kuin värejäkin. Meillä kukkii nyt korallinpinkki erittäin kerrottu salkoruusu.

Salkoruusu on kohtalaisen herkkä talvehtija. Se viihtyy parhaiten erittäin läpäisevässä maassa joten pieni kohopenkki kannattaa aina tehdä.  Viime vuosina talvet ovat vaihdelleet olosuhteiltaan joten pettymyksiinkin täytyy joskus varautua. Meillä oli vuosia salkoruusuja (erivärisiä yksinkertaisia) kunnes viime talven jälkeen niitä ei enää maasta noussut. Surullista mutta sellaista se puutarhaelämä on.

Salkoruususta tulee korkea, ja itse suosin sen istuttamista ryhmään jolloin saadaan näyttävä kokonaisuus. Meillä perinteinen paikka on ollut pergolan tiilipilareiden edessä,  nyt kokeilin uutta paikkaa keskemmällä pihaa.

Tukemiseen kannattaa varautua varsinkin sitten kun kukinnot aukeavat ja tuovat painoa. Jonkinlainen keppi on hyvä viritellä tueksi ja kiinnittää salkoruusun varsi siihen narulla. Henri tuki tämän kukkavarren juuri jotta se varmasti pysyy pystyssä myös tuulisemmilla tai sateisimmilla säillä.

Tein havainnon että kukkivan salkoruusun kukat ovat pienten omppujen kokoisia! Mahtava kaunotar siis kyseessä, saatikka sitten kun (ja toivottavasti) niitä kukkii useita yhtäaikaa.

Koska tämä yksi salkoruusu päätti nyt kukkia eikä ehdi siementämään yritän parantaa sen  talvenkestoa  leikkaamalla kukkavarret heti kukinnan jälkeen. Toivoakseni se ehtii vielä kasvattamaan tyviruusukkeita ensi vuotta varten.

Salkoruusun yhdessä varressa on useita nuppuja.
Salkoruusun yhdessä varressa on useita nuppuja.
Salkoruusu on kaunis vaikka kukinnot ovat vasta avautumassa.
Salkoruusu on kaunis vaikka kukinnot ovat vasta avautumassa.

Salkoruusu leviää myös itsekseen siemenistä,  mikä ne ehtivät valmistua ennen talvea.  Salkoruusun kasvattaminen onnistuu helposti siemenistäkin, kannattaa kokeilla. Meidän aiemmat salkoruusut olivat oman kasvatuksen tulosta ja se sujui varsin vaivattomasti.

 

2 Comments

  • Aino

    Nämähän on komean näköisiä.

    Alkoivat kiinnostamaan kovastikin nämä salkoruusut koska kukka muistuttaa hieman pionin kukkaa. Rakastan pioneja yli kaiken, mutta uudessa puutarhassamme niitä ei ole, vielä. Pioneissa on harmillista hyvin lyhyt kukinta. Kenties salkoruusu voisi korjata sen harmituksen, mutta onkohan nämä hieman liian vaativia aloittelijalle?

    Kyllä niitä pionejakin silti tulee ja paljon kaikkea muuta ihanaa 🙂

    http://kokoelamaedessa.blogspot.fi/2016/06/puutarhaunelmia.html

  • Henni - Puutarha49

    Kannattaa ihmeessä kokeilla! Hauska, itsekin mietin että nämä kerrotut salkoruusut ovat todella pionimaisia. Myös kooltaan aika lähelle, näyttävyyttä löytyy kuten pionissakin. Ja kukinta-aika on pitkä, nyt 20.9 kukkii edelleen ja jutun kirjoitin 20 päivää sitten..

    Ei salkoruusu vaikea ole, oikukas ehkä 😀 Mutta varmasti kokeilemisen arvoinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.