Ruusutarha

Olemme viime vuosina ihastununeet ruusuihin! Ruusuinnostus lähti pitkälti ruusuille otollisista kasvuolosuhteista. Kesäpaikallamme III- vyöhykkeellä on kallio- ja kivipohjaista, hyvin vettä läpäisevää maata ja nämä kasvuolosuhteet sopivat erinomaisesti ruusuille. Jo muutama vuosi sitten istutimme maalle muutamia ruusuja vähän kuin kokeeksi, ja ne lähtivät erinomaiseen kasvuun ja kukoistukseen. Siitä se sitten lähti.. Viime vuonna päätimme perustaa ruusutarhan talon päätyyn kallion kupeeseen.

Tarkoitus on hankkia uusia ruusuntaimia harkiten ja lisätä niitä vuosittain (kunnes tila loppuu). Ensimmäiset kymmenkunta ruusua ostimme viime vuonna.

Taimiostoksilla

Vierailimme viime kesänä Pölkinvuoren Kasvimaailmassa, joka on upea usean hehtaarin puistoalue ja todellinen puutarhaihmisen nähtävyys joka kannattaa kokea. Pölkivuoressa näimme upeita ruusuistutuksia ja valtavasti eri lajikkeita. Saimme erittäin asiantuntevaa opastusta ruusujen valintaan ja ostimme muutaman komean taimen. Matkaan lähti Pölkinvuoren Kasvimaailmasta myös Lepaan Liereä omenapuu. Voin suositella paikkaa paitsi vierailukohteena (näin korona-aikana sopii hyvin omatoimivisiiteille, sillä puutarha on tosiaan valtavan laaja alue jossa on mahdollista säilyttää turvavälit), mutta myös taimien ostopaikkana!


Ruusut viihtyvät parhaiten suojaisella ja aurinkoisella kasvupaikalla. Taimille varataan tuoretta, kalkittua, runsasmultaista ja ravinteikasta kasvualustaa reilusti, suositusten mukaan vähintään puoli metriä. Ruusut eivät siedä seisovaa vettä, joten viettävä maanpinta ja läpäisevä kasvualusta on tarpeen. Kevät on erinomaista istutusaikaa, mutta astiataimia voi istuttaa koko kasvukauden aikana. Ruusulajike ja oma kasvuvyöhyke vaikuttavat paljon ruusujen kestävyyteen. Liian vaativia ruusuja emme halua, talvisuojauksen olemme toki valmiita tekemään ruusujen hyväksi mutta muutoin toivon että ruusut pärjäävät näissä olosuhteissa.

Istutimme ruusutarhaan viime vuonna kymmenkunta erilaista ruusua ja sekaan jokusen kärhönkin. On pensasruusua, loistoruusua, köynnösruusua ym. Väreinä pääasiassa vaaleanpunaista/pinkkiä sekä keltaista.

Flammentaz ruusu kukassa

Ruusutarhan perustaminen

Kaivoimme ruusuille reilut istutuskuopat, ja riittävän syvät. Ruusun jalostuskohta on saatava noin parikymmentäsenttiä maan pinnan alle. Tämä on merkittävän tärkeää ruusun pärjäämiselle. Kasvualustaan sekoitimme multaa, kompostia ja kuopan pohjalle varastolannoitetta (kourallinen kanankakkarakeita). Maanpinnan muotoilimme reilusti koholle. Kannattaakin muuten syksyllä varmistaa, että maanpinta on edelleen koholla ja jalostuskohta on riittävän syvällä. Pintaan voi lisätä eloperäistä ainesta. Talvisuojana viime talvena käytimme runsaasti havuja.

Lajikkeiden merkitseminen

Nikkaroimme kaikille ruusuille kyltit, joihin olemme merkinneet jokaisen lajin ja istutusvuoden. Näin pysyy muistissa mikä mikäkin lajike on. Tällä tavalla olemme merkinneet myös hedelmäpuiden lajikkeet.

Ruusutarhan kevät

Ruusutarha on valmisteltu nyt uuteen kasvukauteen. Talvisuojana toimineet havut on poistettu ja annoimme ruusutarhalle luonnonlannoitetta naapurin tuomasta lantakuormasta. Pinnan peitimme syksyn lehdillä hajuhaittojen välttämiseksi. Orgaaninen kate tekee myös aina maaperälle hyvää. Leikkasin kuolleet oksat ja siinäpä se olikin.

Loistavaa kukintaa odotellessa 🙂

köynnösruusu Flammentaz

Kerro muillekin:

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)