• Kaikki aiheet,  Lannoittaminen

    Nokkoskäyte

    Luonnonmukainen ja ilmainen lannoite syntyy ravinnerikkaasta nokkosesta ja vedestä. Nokkonen sisältää paljon kivennäisaineita ja vitamiineja. Nokkoskäyte resepti: Kerää ämpärillinen nokkosia ja täytä vedellä (laita tarvittaessa laudanpätkä kasvien painoksi) Anna seistä kaksi viikkoa. Käyte on valmista. Huom. ärtsy haju ei ole pilaantumisen merkki – päinvastoin. Siivilöi kasvinosat pois eli ota pelkkä neste talteen Laimennussuhde on 1:10 eli esim. litra käytettä + 10 litraa vettä käytä kasvien lannoittamiseen esim. kasvimaalla  

  • Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Kateviljely kasvimaalla ja kukkapenkeissä

    Kesäpaikkamme kasvimaa muokattiin loivaan rinteeseen viime syksynä ja tämä vuosi on ollut ensimmäinen viljelyvuosi siinä. Maa oli melkoisen rikkaruohoinen ja teimmekin paljon töitä niiden poistamiseksi, ja työ on jatkunut koko kesän ajan. Paras apu rikkaruohoja vastaan on ollut taimien välien kattaminen vanhalla heinällä. Katteesta rikkaruohot on ollut helppo kitkeä pois. Lannoitimme ja kalkitsimme kasvimaan alueen huolella keväällä ennen kylvöjä, silti kasvu on ollut paikoin heikkoja ja huomasin kasvimaalla kykkiessäni, että maaperässä ei juurikaan näy matoja. Salaatti kasvoi todella heikosti tänä vuonna ja herneet sekä pavut eivät lähteneet kasvuun lainkaan. Syksyllä istutettu talvivalkosipuli voi kuitenkin erinomaisesti, sen taimivälit peitinkin jo syksyllä heinällä. Ilmeisesti maaperä on väsähtänyt ja tiivistynyt, eikä tarjoa siksi…

  • Kaikki aiheet

    Kasvustojen kurittaminen ja puutarhan huoltaminen

    Puutarhan reheviä kasvustoja täytyy ajoittain kurittaa, jotta estetään myös kasvien liika leviäminen etenkin siementen välityksellä. Puutarhassamme on paljon perinneperennoja ja kasveja, joiden kasvustot leviävät varsin tehokkaasti siemenistä. Nyt monet näistä ovat kukkineet ja siementen tuottaminen on alulla joten on tärkeä hetki kurittaa ja huoltaa kasvustoja. Leikkasin kaikki kukkineet kukkavarret alas ja pakkasin jätesäkkeihin – mikäli kukkavarret jättää kasoihin, kompostiin tms. on seurauksena varsinainen taimitarha ensi keväänä. Mädätän varret jätesäkkeihin, jonka jälkeen kierrätän ne keittiökompostorin kautta takaisin puutarhaan, näin toimimalla siemenet eivät varmasti ole itämiskykyisiä.      Elokuulla puutarha on muutoinkin todella rehevä ja huoltohommia on syytä tehdä siellä sun täällä. Leikkurit kädessä kiertelen pitkin pihaa ja leikkaan ylipitkiä versoja, levahtaneita…