Mansikoita säkistä? Mansikkamaa terassille.

Biolan mansikkamaa

Puutarhassamme ei ole ollut koskaan varsinaista mansikkamaata. Meillä on puutarhamansikan ja ahomansikan taimia, mutta ne on istutettu kukkapenkkeihin perennoiden sekaan. Tämä tapa on monella tapaa ollut hauska ja toimiva: lapsista on mukava etsiä ja löytää mansikoita ja linnut eivät pistele marjoja suuhunsa ohi meidän. Mansikoita on tullut vain  “suut makiaks” periaatteella joten ajatelimme lisätä niiden määrää.

Löysimme siihen hauskan tavan kun mietimme kuistiviljelyn toteuttamista. Siinähän päädyimme hyötykasvien kasvattamiseen kasvusäkeissä – mutta eipä olisi heti tullut mieleen että myös mansikoiden kasvattaminen säkissä paitsi onnistuu – on myös mietitty valmiiksi.

Mansikkamaa- kasvusäkissä on kaikki tarvittava mansikoiden kasvuun ja säkkiin menee viisi mansikantaimea. Mansikkamaan ravinteet riittävät ensimmäisen kasvukauden ajaksi, jonka jälkeen on hyvä tarvittaessa lisätä hieman lannoitetta esim. kastelulannoitteen muodossa.

Laitoimme terassille pari kasvusäkkiä ja niihin mansikantaimet – innolla odotan satoa. Säkkien alle kannattaa laittaa laudanpätkät tai pikkulavat tms. jotta säkki ei ole aivan terassilaudoissa kiinni. Näin terassiin ei jää ikäviä jälkiä kun laudat kuivuvat myös säkin alta. Laitoimme eri säkkien alle hieman erikorkuiset alustat joka toi viljelylle näyttävyyttä ja helpottaa sadon korjaamistakin aikaan.

Biolan Mansikkamaa     Mansikan taimet

Mansikkamaa- säkkiin pitää muista tehdä “ylivuotoreiät” säkin pohjaan – sinne on selkeästi merkattu viilltojen paikat. Taimet istutetaan säkissä merkattuihin paikkoihin ja sen jälkeen ei tarvitse huolehtia kuin kastelusta. Uskoisin että muovi myös pidättää hyvin kosteutta ja pitää taimet lämpöisinä joten satoa voi olla odotettavissa hyvinkin. Se jää nähtäväksi. Eri säkeissä on eri lajikkeet, joten mansikoita pitäisi olla tiedossa hieman eri aikoihin. Harkitsin myös ns. kuukausimansikan hankkimista, mutta taimitarjontaa ei niistä ollut joten mennään perinteisillä lajikkeilla.

Biolan Mansikkamaa    Biolan Mansikkamaa
Peitin mansikan säkkiviljelyt hallaharsolla kylmien öiden vuoksi ja harso saakin pysyä niiden päällä ensimmäiset viikot – tärkeää on muistaa poistaa se viimeistään sitten kun mansikka alkaa kukkimaan. Muutoin ei pölyttäjähyönteiset pääse töihin.Hallaharson käyttäminen

Säkin kasvualustaa ja taimia ei kannata heittää kasvukauden jälkeen pois. Aion syksyllä siirtää säkit taimineen jonnekin kukkapenkin laidalle ja hävitän vain säkin muovit.

Terassille tuodaan jatkossa uudet mansikkasäkit jos tämän vuotinen kokeilu onnistuu. Olisihan se ihanan näköistä kun terassilla kukkisi ja marjoisi mansikat ja niitä voisi siitä ohimennen napsia suuhunsa.

Kerro muillekin:

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)