Laiska töitään luettelee – vinkkejä kuitenkin elokuulle

Helteinen ja kuuma kesä jatkuu ja jatkuu. Nyt ollaan jo elokuussa. Sato kypsyy hirmuista kyytiä ja saamme viettää jatkuvaa sadonkorjuun juhlaa. Lautaselle päätyy puutarhan antimia monissa muodoissa.

Toivejuttuja ovat vuodesta toiseen nämä kuukausittaiset “työlistat”. Ei stressata, tehdään mitä jaksetaan ja mitä mieli tekee (tai ei tee).  Mekin olemme palanneet arkeen ja yhtä sun toista on arjessa menossa ja tulossa. Nautitaan (ehkä juuri siksi) kuitenkin kesästä ja helteisistä päivistä, lämpimistä illoista ja mukavista viikonlopuista.

Siispä kertauksen vuoksi – mitä töitä ja hommia kannattaa tehdä puutarhassa nyt? Listasimme elokuun puutarhatyöt jotka ovat nyt ajankohtaisia. Monen homman voi tehdä jo nyt ja säästää ajan keväältä.

Elokuun puutarhatyöt

– Poista tomaateista liikoja lehtiä kasvihuoneessa ja katkaise tarvittaessa tomaatin latvat. Näin sato kypsyy nopeammin

– Nauti ja säilö kesän satoa: herkuttele tuoreeltaan, syö salaatteja, marjoja, vihanneksia. Tee mehuja, hilloja ja säilykkeitä. Pakasta myös yrttejä.

– Leikkaa kukkineiden perennojen varret alas, erityisesti runsaasti siementävät. Voi halutessasi kerätä talteen kypsyneet siemenet, säilyttää ne paperipussissa ja kylvää ensi vuonna.

– Lopeta typpipitoisten lannoitteiden antaminen, nyt on aika siirtyä syyslannoitteesee jotta kasvit ehtivät valmistautua tulevaan syksyyn

– Kesäkukkien kukinta jatkuu kun nypit kuihtuneet kukat pois ja annat nestemäistä lannoitetta

– Älä aja nurmikkoa lyhyeksi kovilla helteillä, nurmikko palaa helpommin

– Poista kuihtuneet kesäkukat ja korvaa ne esim. krysanteemeilla, joita näyttää kaupoista jo löytyvän

– Aloita jo nyt pikku hiljaa puutarhan ja pihapiirin siistiminen: pese tyhjentyneet ruukut, esikasvatusastiat yms. ja vie ne varastoon odottamaan tulevaa kevättä.

– Suunnittele nyt ja toteuta syyskuussa puutarhan maan muokkaukset, kasvualustan kunnostamiset yms. Syksy on erinomaista aikaa uudistaa vanha nurmikko kokonaan tai osittain. Nurmisiemen itää hyvin syyskosteuden ansiosta.

– Kalkitse nurmikko

– Tyhjennä kompostista palanut aines ja käytä se joko istutusten katteena tai siirrä toiseen kompostiin talven ajaksi. Kompostin tulee olla reilusti ns. ylivuotista ennenkuin sen voi sekoittaa maaperään tai siihen voi kylvää

– Istuta ja kylvä: syksyllä kosteus edistää istutushommia ja saat nauttia valmiista lopputuloksesta. Kannattaa hyödyntää myös puutarhakasvien alennusmyynnit.

– Kukkasipulit kannattaa ostaa valmiiksi kun ne tulevat myyntiin. Oikea istutusaika on vasta lokakuussa, mutta useat suosituista lajikkeista saattavat loppua kesken. Joka vuosi kannattaa lisätä hieman tulppaaneja, krookuksia tms. puutarhaan niin kevätkukinta on taattu.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.