Kuistiviljelyä kasvusäkeissä

Kasvihuoneviljelyä kuistilla?

Maaliskuussa kerroimme aikeestamme tehdä kuistista kasvihuoneen eli kokeilla kuistiviljelyä talomme perinteisellä kylmällä kuistilla. Keittiön hyötytarha syntyy kuistille jonne laitamme kasvamaan tomaatteja, chilejä, yrttejä ja varhaisperunaa. 

Puutarha49 kuisti

Tarkoitus on kasvattaa niitä koko kesä kuistilla kasvihuoneen tapaan, jolloin odotettavissa pitäisi olla hyvä sato myös lämpöä vaativista lajikkeista kuten tomaateista.

Ensimmäiset perunatkin luulisi saatavan kattilaan juhannuksen tienoilla.

Kuistimme on monitoimitila, jossa paitsi viljellään, myös rentoudutaan ja kahvitellaan mutta sen läpi myös kuljetaan sisään kotiimme.  Lue maaliskuun juttu tästä.Viimein on riittävän lämmintä jotta uskallamme aloittaa viljelyn lämmittämättömällä kuistilla.  Kuistimme sai tänä vuonna myös uuden raikkaan ilmeen kun maalasin seinät valkoisiksi.

Helsingin keväisiltä Kevätpuutarha- messuilla bongasimme Biolanin osastolta kätevät kasvusäkit ja sitä kautta löysimme toimivan ratkaisun kuistiviljelylle. Lue messupostaus tästä. Kun kasvusäkki varustetaan Biolan kastelualtaalla ei tarvitse huolehtia edes päivittäisestä kastelusta vaan systeemi sallii muutaman poissaolopäivänkin ja erittäin hyvänä puolena on sekin, että kasvi saa tasaisesti vettä, mikä on tomaatille tärkeää.

Biolan kasteluallas

Kasvusäkit ovat istutusvalmiita säkkejä, jossa on taimien tarvitsema varastolannoitus valmiina. Ne ovat helppoja ja vaivattomia täysin valmiita kasvualustoja. Säkkejä tulee käsitellä varoen jotta säkissä olevat varastolannoitteet eivät sekoitu koko säkkiin vaan pysyvät suunnitellulla paikallaan. Säkissä oleva kasvualusta ja lannoitteet riittävät koko kasvukauden ajaksi joten ei tarvitse huolehtia kuin kastelusta vedellä. Kasvukauden jälkeen säkin sisällön voi käyttää kompostin kuivikkeena tai muutoin puutarhassa.

Vaivattomuus – säkit ovat helpompi tapa kasvattaa tällaisissa tiloissa kuin raahata vastaava määrä maa-ainesta sisälle isoihin ruukkuihin tms. ja etuna on tosiaan valmiiksi mietitty lannoitus. Kasvusäkkejä on kahta kokoa – isompi on 70 litrainen ja siihen saa esim. kolme tomaatin taimea. Biolanin uutuus on pienempi 50 litrainen kasvusäkki Mini, johon mahtuu kaksi taimea kerrallaan. Molemmat sopivat kastelualtaan päälle. Päädyimme kokeilemaan kuistiviljelyssä Mini Kasvusäkkejä. Ne sopisivat kuistin lisäksi parvekkeelle, terassille ja ennakkoluulottomasti vaikka keittiön nurkkaan. Perunoiden kasvattamiseen kokeilemme Biolan Perunasäkkiä. Yhteen säkkiin menee kolme siemenperunaa joten yhdestä säkistä saanee pari kattilallista pottuja.

Biolan kasvusäkki
Biolan Perunasäkki kasvusäkki
Biolan Kasvusäkki Mini

Kuistiviljelyn toteutus Puutarha49:ssä:

  • 2 kpl Biolan kasvusäkki mini (50 l)
  • 2 kpl Biolan kasteluallas
  • 1 kpl Biolan Yrttimaa kasvusäkki
  • 1 kpl Biolan Perunasäkki (50 l)
Säkkiviljelmä

Kasvusäkeissä joiden alla on Biolan kastelualtaat:    

  • 3 kpl kirsikkatomaatti ”Gardener´s Delight”
  • 1 kpl chili ”Orange Flame”, tulisuusaste 5/10

 Biolan Perunasäkissä:

  • 3 siemenperunaa ”Siikli”

 Yrittimaa kasvusäkissä:

  • salvia
  • persilja
  • ruohosipuli
  • timjami
  • rosmariini
  • basilika

Lisäksi kahdessa isossa astiassa on multasekoitus Biolan Mustasta Mullasta ja kasvuturpeesta (n. 50% + 50%). Toiseen astiaan on istutettu keltaisen paprikan ”Derby” taimi ja toiseen kirsikkatomaatti ”Gardener´s Delight”.

Kuistilla on lisäksi erinäinen määrä esikasvatettavia taimia ja normaalielämään kuuluvaa kenkää, vaatetta yms. Hyvin mahtuu ja järjestely on erittäin toimiva. Tässä tuli todistettua että tilankäytön voi maksimoida ja että näin helpolla saa valtavasti kasvutilaa sekä todellisen keittökeitaan. Joka kerta kuistilta sisään tai ulos pyyhältäessä tulee nuuhkaistua ihanaa Yrttimaata josta tulee huumaava yrttien tuoksusinfonia. Ja mikä on kätevämpää kuin yrtit kuistilla heti keittiön vieressä! Ei tarvitse enää juosta pihalle noukkimaan multaisia yrttejä. Nyt ne saa nopeasti ja puhtaina vain muutaman askeleen päästä.

Sato-odotukset ovat luonnollisesti kovat. Toivon suut täyteen makeita tomaatteja ja malttamattomana odotan milloin kuistin ilme muuttuu kasvien kasvaessa viidakkomaiseksi.

 Kirjoitamme lähipäivinä tarkemmin kasvusäkkien ja kasvualtaiden ”käyttöönotosta” – meillä on siihen liittyen muutama mainio vinkki!

Kerro muillekin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)