Kasvihuonekurkun kasvattaminen siemenestä

kasvihuonekurkun taimi

Ensimmäistä kertaa kokeilen kasvihuonekurkun kasvattamista siemenestä. Tänä vuonna olisi vasta toinen kesä kurkkuviljelijänä kasvihuoneessa, ja koen hommassa haastetta.

Arvon blogin lukijat, ja kokeneet kurkkugurut 🙂 antakaahan vinkkejä ja niksejä kurkkujen kasvattamiseen: esikasvattamisesta, viljelystä kasvihuoneessa, kastelusta, lannoittamisesta, hoitamisesta jne.

Viime kesänä kasvihuoneessa meillä oli vain kaksi kurkun taimea (ostettua) ja niistäkin toinen kuoli jo heti alkuunsa. Muutama erinomaisen makuinen kurkku saatiin kuitenkin omasta kasvihuoneesta, joten tänä vuonna haluan onnistua ja saada toivottavasti runsaan kurkkusadon. Monet kun kertovat että kurkkuja tulee yli tarpeenkin, ja sen minäkin mieluusti näkisin.

Ostamassani siemenpussissa lukee kasvihuonekurkun kylvöohjeena näin:

“Kylvö maalis-huhtikuussa, kylvä yksi siemen kuhunkin ruukkuun, jossa on ylin kerros kylvömultaa (1/3) ja loput kasvualustaa. Sijoita lämpimään paikkaan + 25 astetta. Siirrä valoisaan paikkaan huonelämpöön kun taimet ovat tulleet esiin. Istuta kasvihuoneeseen, jonka yölämpötila on vähintään + 12, runsasmultaiseen ja hyvin lannoitettuun maahan. Taimet sidotaan tukeen ja latvotaan kun kasvu lähestyy kattoa. Kastele runsaasti ja ravinnepitoisella vedellä.”

Kasvihuonekurkku

Tällä ohjeella lähden siis liikkeelle ja istuta turveruukkuihin siemenet. Pohjalle ajattelin laittaa hieman kanankakkarakeita ns. varastolannoitteeksi. Kasvihuoneessa on nyt isot yhtenäiset kasvualustalaatikot ja automaattinen kastelu sekä tuuletussysteemit, joten sen puolesta on kunnossa. Ansarin lämpömittarilla täytyy alkaa muutaman viikon esikasvattelun jälkeen seuraamaan huoneen yölämpötilaa, ja arvioimaan sitä, milloin taimet uskaltaa siirtää kasvihuoneeseen kasvamaan. Samassa kasvihuoneessa tulen viljelemään myös tomaatteja. Usein sanotaan että ne eivät ole paras yhdistelmä – mutta luulen että monella kotipuutarhurilla kurkut ja tomaatit kasvavat käytännön syistä sulassa sovussa samassa kasvihuoneessa. Itselläni aikomuksena on sijoittaa kurkut eri seinämälle kasvihuoneessa kuin tomaatit.

Toivoisinkin nyt kommentteja, vinkkejä ja kokemusten jakamista siitä, kuin kurkkujen kasvattaminen parhaiten onnistuu ja millä nikseillä satoa saadaan?

One Comment

  • Irina

    Olen kylvänyt uudet siemet heinäkuun alussa, jos kasvusto on näyttänyt räjähtäneeltä. Kurkku on hankala kasvi siinä mielessä että on niin tarkka vedestä ja ilmanvaihdosta – home tulee helposti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.