Heinäkuussa puutarhassa

Heinäkuu ja keskikesä.

Viime päivien säät eivät tosin ainakaan täällä ole innostaneet puutarhapuuhiin. Vettä on tullut paljon ja päivätolkulla. Sateiden välissä olemme kuitenkin saaneet jotakin tehdyksi. Sade on piiskannut kasveja maahan, ja olemme tukeneet niitä. Olen istuttanut mm. kärhön ja ymppäsimme lisää pöllejä sieniviljelmäksi.

Tässä vielä arkistoista toivepostaus heinäkuun puutarhapuuhista. Ideoita ja puuhia keskikesään.

– Poista tomaateista liikoja lehtiä kasvihuoneessa ja katkaise tarvittaessa tomaatin latvat. Näin sato kypsyy nopeammin

– Nauti ja säilö kesän satoa: herkuttele tuoreeltaan, syö salaatteja, marjoja, vihanneksia. Tee mehuja, hilloja ja säilykkeitä. Pakasta ja kuivata myös yrttejä.

– Leikkaa kukkineiden perennojen varret alas, erityisesti runsaasti siementävät. Voi halutessasi kerätä talteen kypsyneet siemenet, säilyttää ne paperipussissa ja kylvää ensi vuonna.

– Siisti pensasaidat ja koristepensaat. Huomioi kukinta-ajat, ettet leikkaa nuppuja/tulevaa kukintaa pois.

– Kesäkukkien kukinta jatkuu kun nypit kuihtuneet kukat pois ja annat nestemäistä lannoitetta

– Älä aja nurmikkoa lyhyeksi kovilla helteillä, nurmikko palaa helpommin

– Kastele viljelmiä ja koristekasveja tarvittaessa. Reilusti kerrallaan kuin vähän ja usein lirutellen

– Aloita jo nyt puutarhan ja pihapiirin siistiminen tarpeettomista kausitavaroista: pese tyhjentyneet ruukut, esikasvatusastiat yms. ja vie ne varastoon odottamaan tulevaa kevättä.

– Suunnittele nyt syksyllä toteutettavat istutukset: uudet ja uudistettavat 

– Tyhjennä kompostista palanut aines ja käytä se joko istutusten katteena tai siirrä toiseen kompostiin jälkikompostoitumaan. Kompostin tulee olla reilusti ns. ylivuotista ennenkuin sen voi sekoittaa maaperään tai siihen voi kylvää

– Istuta ja kylvä: loppukesän kosteus edistää istutushommia ja saat nauttia valmiista lopputuloksesta. Kannattaa hyödyntää myös puutarhakasvien alennusmyynnit.

– Heinä- elokuun vaihteessa on aika lopettaa typpipitoisten lannoitteiden antaminen, ja on aika siirtyä syyslannoitteeseen jotta kasvit ehtivät valmistautua tulevaan syksyyn

Kerro muillekin:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)