Siemenkuvasto vuodelle 2014 – se ensimmäinen

siemenkuvasto

Siemenluettelet ja siemenkuvastot; kevään tulon ennustajat.

Eilen tapahtui varma kevään tuloa enteilevä merkki kun postilaatikkoon oli kolahtanut ensimmäinen vuoden 2014 siemenkuvasto. Heti vuodenvaihteen jälkeen ne yleensä saapuvat postissa. Kuvastot kannattaa käydä läpi huolella ja tehdä tilaus hetimiten jos sellaisen ylipäänsä aikoo tehdä, sillä suosikit loppuvat usein kesken.

Eilen saapui Isoäidin Kasvit siemenkuvasto. Heillä on tarjolla paljon perinnekasvien siemeniä – joita ei taimina liikkeistä useinkaan löydy. Lisäksi isoäidin siemenet pussitetaan käsin laadun varmistamiseksi. Siemenpusseissa onkin ripaus jotain ihanan nostalgista. Siementen hinta on korkeampi kuin tavallisten kaupassa tarjolla olevien pussien, mutta se selittyy edellä mainituilla seikoilla. 

Olen useampana vuonna tilannut täältä siemeniä ja koskaan ei ole ollut itävyysongelmia. Muutama viikko sitten kerroin löytäneeni heidän verkkokaupastaan mm. köynnöspinaatin siemeniä ja samalla nappasin ostoskoriin myös palloesikoita, varjoliljaa yms. Siemeniä on siis tarjolla myös varsinaisen siemensesongin ulkopuolella.

Kylväminen siemenestä on hauskaa, opettavaista ja tarjoaa mahdollisuudet saada paljon taimia edullisesti, sellaisiakin lajikkeita joita ei valmistaimina tahdo löytää. Siemenostoksia voi tehdä kätevästi myös vaikka kaverin tai naapurin kanssa sillä yhdestä siemenpussista riittää jaettavaa. Vaihtoehtoisesti voi tietysti antaa eteenpäin ylimääräisiä taimenalkuja.

Siemenkuvastossa on usein hyvät lähtötiedot jotka kannattaa tarkistaa: kasvin korkeus, kukinta-aika, paras ajankohta kylvämiselle jne. Vastaavat tiedot löytyvät useinmiten myös itse siemenpussista. Lähtökohtaisesti ensimmäiset kylvöt tehdään helmi-maaliskuussa, useimmat siemenet laitetaan multaan itämään vasta huhtikuussa. Homma on helppoa ja onnistuu varmasti myös aloittelijalta. Samalla kun mietit mitä siemeniä hankit, kannattaa keittiössä laitella sivuun kylvöastioiksi soveltuvia jogurttipurkkeja yms. ja pestä niitä valmiiksi kylvöhetkeä odottamaan.

Nyt miettimään kevään kylvöjä niin hyöty- kuin koristepuutarhaankin. Minusta on hienoa että näin nettiaikana julkaistaan vielä kuvastoja, jotka  voi selata ihanasti hiirenkorville ja täyttää merkinnöillä. Vaikka varsinaisen tilauksen voikin tehdä netissä, ja sieltä löytyy kuvat eri kasveista on suunnitteluvaiheessa ihanaa istua teekupposen kanssa luetteloa selaille. Uskokaa tai älkää – kevät on tulossa ja kevään ensimmäiset siemenkylvöt vain parin kuukauden päässä!

siemenkuvasto2

 ps. Minä hankin tänään jo ensimmäisen pussin taimimultaa.. 🙂

Kerro muillekin:

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)