• Kaikki aiheet

    Vuoden ensimmäinen juttu

    Tämä puutarhabologi on ollut elämässämme jo pitkään. Aloitin kirjoittamisen maaliskuussa 2012. Takana seitsemän antoisaa ja ihanaa bloggauksen täytteistä vuotta. Lähes viisisataa blogijuttua ja parikymmentä puutarhavideota myöhemmin olemme tilanteessa, jossa meillä alkaa jo kahdeksas blogivuosi. Joka vuosi innostun silti uudestaan, ja tulevan puutarha- ja blogivuoden suunnitelmat pyörivät ajatuksissa. Henri pyörittelee puutarhaideoitani, ja jalostaa niitä. Pohdinta vaihtoehdoista ja vuoden suurimmista projekteista on aktiivisessa suunnitteluvaiheessa. Joka vuodelle otamme yleensä pari isompaa asiaa tai puutarhaprojektia toteutus- ja työlistalle. Se on ollut toimiva tapa saada aikaan isot linjat ja aikaa vievät asiat.  Kävin kirjastosta lainaamassa vinon pinon puutarhakirjoja, tai ehkä enemmänkin inspiraatiokirjoja. Varsinaiset puutarhan tietoteokset ovat jo niin tuttuja, että niitä en kaipaa mutta kaikenlaiset innostavat…

  • Kaikki aiheet

    Uudistunut blogi

    Päätimme uudistaa blogin ulkoasun uuden vuoden kunniaksi. Mitä olet mieltä, miltä uudistus näyttää mielestäsi? Toivomme kovasti vuorovaikutteisuutta lisää, joten jätäthän jälkesi käynnistäsi blogissa! Otamme ilolla vastaan kaikki kommentit, ideat ja palautteet ja vastaamme kysymyksiin parhaamme mukaan. Vuonna 2019 tulemme tekemään runsaasti videoita perinteisten blogikirjoitusten rinnalla. Tähän astisiin vlogeihin eli videoblogeihimme voit tutustua tästä. Olemme tosiaan jo aiemmin tehneet videoita, mutta nyt haastamme itsemme – teemme jatkossa paremman tasoisia ja laatuisia videoita ja julkaisemme niitä useammin. Tässäkin toiveet ja ideat aiheista olisivat todella tervetulleita, teemme blogia teille blogin lukijoille. Olemme tehneet myös muutaman mukavan hankinnan, joilla mahdollistamme videoiden teknisen laadun paranemisen niin kuvan kuin äänenkin osalta. Meillähän videokasvona esiintyy Henri, minun hoitaessa…

  • Kaikki aiheet

    Hyvää joulua

    Nyt on aika rauhoittua hetkeksi joulun ja vuoden vaihteen viettoon. Näiden Helsingin joulutorilta napattujen kuvien kera haluamme toivottaa sinulle erinomaisen ihanaa ja rauhallista joulun aikaa. Kiitos kun olet ollut mukana, jatketaan ensi vuonna. Vuoden 2019 ensimmäisen blogijutun lupaan heti vuoden ensimmäiselle viikolle.