• Istuttaminen,  Kaikki aiheet

    Kukkasipulien istuttaminen

    Kukkasipulien istuttaminen on syksyn lempipuuhiani. Kukkasipulit ovat saapuneet kauppoihin ja puutarhaliikkeisiin. Joka vuosi jotakin tarttuu mukaan, ja kun pikkuhiljaa istuttaa niitä saa vuosien saatossa upean kukkaloiston kevääksi. Ellei sitten myyrät iske niiden kimppuun… meilläkin eräänä vuonna syötiin noin tuhat tulppaanin sipulia. Harmittiko – no totta vieköön! Itse asiassa niin paljon, etten ole muutamaan vuoteen istuttanut tulppaanin tulppaania, muita “turvallisempia” ja vähemmän tuholaisille maistuvia sipuleita kuitenkin. Tänä vuonna päätin keskittyä kukkasipulien istuttamisessa kesäpaikan pihapiiriin. Siellä on krookuksia, scilloja sekä narsisseja – mutta melko vaatimaton määrä. Toisaalta kesäpaikan pihapiiristä ei olekaan tarkoitus tehdä sellaista puutarhaa kuin kotipihasta, vaan säilyttää tietynlainen maalaismaiseman tyypillinen pihapiiri – mutta kyllähän sitä on kiva saada kevätkukkijoita sellaisiin…

  • Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Omena ja lempilajikkeeni Antonovka

    Omenoita! Niitä on tänä vuonna paljon, todella paljon. Omenapuut suorastaan notkuvat omenien painosta. Eri omenalajikkeiden ominaispiirteet tulevat myös hyvin esille, väri, koko, muoto.. Meidän puutarhan ehdoton omenakuningatar on Antonovka. Kun muutama vuosi sitten näytti siltä, että pihan alkuperäinen, arviolta 50- luvulla istutettu Antonovka alkoi tulla ns. tiensä päähän istutimme uuden. Ja onneksi niin teimme sillä tänä päivä tuota upeaa omenalajiketta ei muutoin puutarhastamme löytyisi. Vanha Antonovka antoi hiljalleen periksi. Surullista, mutta kuuluu tietysti luonnon kiertokulkuun. Lue vanhasta puusta tästä. Antonovka lajikkeen korkean hyödyntämisasteen tajusimme aikanaan kun veimme omenoita Marttojen mehupuristamolle. Martat tiesivät kertoa, että juuri Antonovka on yksi parhaista ellei paras hyötyomena – satoisa ja ennen kaikkea mehuisa. Omenan koko…

  • Kaikki aiheet

    Sato talteen ja vinkit elokuun puutarhatöihin

    Tänä kesänä moni kasvi tuottaa satoa vasta normaalia myöhemmin. Kesä oli varsin vaihteleva säiltään eikä helteita juuri saatu. Mukava kesä silti. Jos elokuuta nyt edes syksyyn viittaavalla sanalla voi kutsua, niin voisi todeta että loppukesä on alkanut varsin mukavilla säillä. On kiva puuhata puutarhassa ja nauttia pimenevistä illoista. Tässä maailman myllerryksessä ja järkyttävien uutisten valossa on mukava rauhoittua puutarhassa – kosketus luontoon tekee mielelle hyvää. Elokuu on muuten erinomaista sadonkorjuuaikaa, kasvikset ja juurekset loistavat upeissa väreissä ja ovat niin maukkaita. Näitä hetki sitä kaipaa talven pimeydessä.     Mitä töitä ja hommia kannattaa tehdä puutarhassa nyt? Listasimme elokuun puutarhatyöt jotka ovat nyt ajankohtaisia. Monen homman voi tehdä jo nyt ja…