• Kaikki aiheet

    Kevätpohdintaa

    Tänään aikani kuluksi hahmottelin mitä laitan kesäpaikan hyötytarhaan tänä vuonna. Tarkoitus on laittaa perinteiselle kasvimaalle vain perunaa ja sipulia. Muutoin kokeilen kasvatusta laatikoissa, joita pitäisi nikkaroida. Tämä syystä että kasvimaa jäi täysin hunningolle loppukesäksi sormivamman vuoksi ja voin vain kuvitella mitä sieltä puskee nyt keväällä. Katson siis parhaaksi laittaa kasvimaan tauolle.  Peittää se vaikka vuodeksi pressuilla  ja hävittää sitä kautta kasvusto – mikä kyllä olisi paikallaan muutoinkin sillä sen verran paljon siellä on sitkeitä rikkaruohoja ilman viime kesän tilannettakin. Tai jos kulottaisi sitä pikku hiljaa polttamalla nuotiota. No, se jääköön nähtäväksi mihin päädyn. Lavatarhan aion laittaa keskeiselle paikalle, jossa niitä on helppo hoitaa ja kastella. On varsin kätevää jos salaatit, yrtit yms. löytyvät…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)