• Kaikki aiheet,  Puutarharakentaminen

    Puutarhapolku ilmeen ja rakenteen tuojana

    Viime kesänä teimme mittavan perusparannustyön puutarhassamme. Puutarhamme polut olivat pääosin jo lahoamaan päässeitä pitkospuita ja kulku keväisin vetisellä pihamaalla oli hankalaa. Päätimme uusia polut ja tehdä sen perusteellisesti. Tärkeänä syynä mittavaan työhön oli myös se, että polkujen avulla halusimme salaojittaa savista pihamaata. Lue viime kesän polkuprojektista tästä ja tästä. Puutarhapolku tuo pihaan ja puutarhaan tärkeää ilmettä ja rakennetta. Se rytmittää ja jakaa pihan eri alueita sekä ohjaa katsetta ja kulkua. Näin keväällä ennenkuin kasvillisuus ryöpsähtää esiin, saa parhaan käsityksen puutarhamme rakenteista ja poluista. Meillä on onni kun voimme kuvata talomme portailta hieman yläviistosta – näkymän saa vangittua mukavasti kuviinkin. Polkuja kannattaa miettiä. Minne ne ohjaavat, mitä jää katseelta piiloon (suositeltavaa,…

  • Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Perunamaan muokkaus ja perunan istutus

    Vappuna käännettiin ja muokattiin perunamaa kesäpaikassamme. Perunamaan paikaksi valittiin kasvimaan viereinen maa-alue koska se sijaitsee mukavasti rinteessä ja kuuleman mukaan paikalla on joskus aiemminkin ollut perunanviljelyä. Maan muokkauksesssa käytin polttomoottorilla varustettua maanmuokkauskonetta eli puutarhajyrsintä. Sekin saatiin viimein käyntiin talven jäljiltä kun vähän houkuteltiin.     Perunamaan maa-aines osoittautui oikein hyväksi hiekkapitoiseksi mullaksi- kyllä siinä kelpaa perunan kasvaa! Vihreä, kuvassa  nurmikkoa muistuttava kasvusto on pikkukäenrieskaa, joka aina keväällä pääsee kukkimaan ja katoaa sitten kesän myötä. Edes maan muokkaus ei tuota kevätkukkijaa hävitä. Maata käänsin sopivasti- niin kauan käänsin kunnes tuli kunnon hiki ja arvioin että siemenperunat riittävät käännetylle alueelle hyvin. Perunaa istutetaan kesäpaikassa tänä vuonna 3×5 metrin alalle. Kun maa oli…

  • Kaikki aiheet

    Hunajamelonin kasvattaminen

    Hunajamelonin kasvattaminen siemenestä? Toiveena on saada edes yksi maukas ja makea meloni omasta kasvihuoneesta. En ole kasvattanut hunajamelonia koskaan, en siemenestä enkä edes valmistaimesta. Mutta kuullut niin paljon kehuja itsekasvatettujen melonien mausta, että päätimme kokeilla. Siemenenä on Sperli– siemensarjan hunajameloni Agora- lajike. Kylvin kaksi siementä purkkia kohden puhtaaseen kylvömultaan. Jos molemmat itävät, poistan heikomman. Tarkoitus olisi saada aikaan edes se yksi taimi, jolla kokeilla hunajamelonin kasvattamista kasvihuoneessa. Peittelin siemenet kevyesti ja sumutin mullan tasaisen kosteaksi. Laitoin tuorekelmua päälle, ja reijitin sitä hieman. Nyt odotellaan.. Siemenpussin ohjeen mukaan sen pitäisi itää 6-15 vuorokaudessa 20-25 asteessa. Täytyneekin siirtää taimi vielä kylmältä kuistilta sisälle, jotta tuo lämpötilatoive toteutuu. Meloni on kylmänarka, joten lopulliseen…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)