• Kaikki aiheet

    Kirjaesittely: Keittiöpuutarha, Alan Titchmarsh

    Tammikuu on alennusmyyntien aikaa. Halusin hankkia muutamia uusia puutarha-aiheisia kirjoja antamaan iloa silmälle, tuomaan ideoita ja ajatuksia sekä ohjeita. Esittelen muutaman hankintani, tässä ensimmäinen löytöni. Titchmarsh, Alan Keittiöpuutarha: puutarhurin abc “Huippusuositun puutarhagurun käytännönläheiset oppaat on sovellettu suomalaiselle viherpeukalolle. Keittiöpuutarha opastaa niin vasta-alkajat kuin kokeneemmat puutarhurit vihannesten ja maustekasvien kasvattamiseen. Mukana ovat niin juurekset, kaalit, sipulit, tomaatit, herne- ja palkokasvit kuin kurkut, kurpitsat ja salaatit, sekä maustekasveista tillin ja persiljan lisäksi mm. basilika, korianteri, fenkoli, minttu, oregano ja rosmariini. Hoito-ohjeiden ja kasvupaikkavaatimusten lisäksi askel askeleelta etenevät kuvasarjat opastavat mm. viljelysuunnitelman tekemiseen, kasvimaan perustamiseen ja kompostikehikon rakentamiseen. Nurmikoista patioihin sisältää parhaat ohjeet ja vinkit kukoistavan kotipihan suunnitteluun. Teos opastaa ihanien nurmikoiden perustamisessa ja hoitamisessa…

  • Kaikki aiheet

    Blogissa kaupunkipuutarhassa ja maaseudulla

    Uusi vuosi ja uudet kujeet? Blogi jatkaa tutusti puutarha-aiheisilla jutuillaan, tee-se-itse ideoilla, kierrätysvinkeillä ja puutarharakentamisella tänäkin vuotta. Tarkat lukijat ehkä huomasivat jo viime vuonna blogissa vilahtaneen muutaman kerran maininnan kesäpaikasta, ja siihen liittyvistä touhuista (uusi kasvimaa yms.). Totta tosiaan, viime vuonna hankimme vanhan maalaistalon Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen rajamailta ja tämä ihastuttava talo ja sen kaunis lehtomainen pihapiiri ovat myös ajoittain esillä blogissamme. Kesäpaikalla hyötyviljellään ja rakennetaan pihassa sekä puutarhassa – ja kunnostetaan paljon vanhaa. Puutarha49 on siis cottage garden tyyppisen “kaupunkipuutarhamme” lisäksi myös ajoittain maaseutumainen 😀 Ihanasti maaseudulla ja kaupungissa! Arvoisa blogin lukija. Mikäli sinulla on ajatuksia ja toiveita siitä,  mistä asioista haluaisit meidän kirjoittavan,  saada mahdollisesti vinkkejä tai sinulla on idoita joita…

  • Kaikki aiheet,  Kierrätysideat

    Taimien merkkauskepit kierrätysmateriaalista

    En tiedä yhtään kotipuutarhuria, jolla ei olisi käyttöä erilaisille merkkaustikuille ja kepeille kun kevään kylvöaika koittaa. Jokainen purkki, purnukka ja laatikko täytyy merkata tavalla taikka toisella, jotta pysyy perillä siitä mitä mistäkin pitäisi kasvaa ja milloin ne on istutettu. Miksi hankkia uutta kun voi hyödyntää vanhaa ja kierrättää? Entäpä jos samalla voi siistiä ympäristöä ja luontoa? Kierrätysvinkki! Tee taimi/merkkauskepit uudenvuoden rakettikepeistä. Lapsemme suuntaavat näin uudenvuodenaattona läheiseen puistoon keräämään rakettien roskat, rakettikepit yms. Rakettikepeistä saa mainiot istutusten ja taimien merkkauskepit.  Pätki sopivan mittaisiksi ja kirjoita (säänkestävällä) tussilla tekstit tikkuihin ja käytä istutusten/taimien yms. merkkailuun kasvukauden aikana. Niistä saa myös mainioita tukikeppejä kasveille niin sisällä kuin ulkonakin. Tällä vinkillä luonto säästyy, ympäristö siistiytyy ja säästyy…