• Kaikki aiheet

    Siemenet ovat itäneet ja kevät on tullut

    On tämä ollut erikoinen talvi. Varsinaista talvea ja talven mukaisia kelejä ei muutamaa viikkoa pidempään kestänyt. Tällä viikolla päivälämpötilat ovat reilusti plussalla ja lähes kaikki lumi on täällä meilläpäin jo kadonnut. Näyttää keväältä ja tuoksuu keväältä. Ei uskoisi että on vasta helmikuun loppupuoli – tällaiset kelit ovat tyypillisesti vasta parin kuukauden päästä. Kevät on siis edellä, sipulikasvit työntävät jo varsiaan – maa tosin on vielä jäässä ettei lapiohommiin sentään vielä pääse. Pelottavaa jos tähän vielä lykkäisi pakkaskelit – mitä sitten tapahtuisi luonnolle ja puutarhoille? Itse nautin suunnattomasti tästä säästä ja keväästä. Tomaatin ja chilin siemenet ovat itäneet hienosti ja purkeista nousee useita pieniä taimenalkuja. Vielä ne saavat kasvaa ja vahvistua…

  • Kaikki aiheet

    Ulkomuratti ja muratin jakaminen

    Tammikuussa ostin joulun jälkeisestä alennusmyynnistä kaksi ulkomurattia, hintaa niillä oli vaivaiset pari euroa. Ne olivat pienissä purkeissa, mutta erittäin hyvin voivan näköiset ja jo kovin pitkiksi kasvaneet. Muratit ovat olleet kasvipöydällä ja vain jatkaneet terhakkaasti kasvuaan. Ulkomuratti on monikäyttöinen kasvi puutarhassa Se sopii niin kukka-asetelmiin, amppeliin kuin kukkapenkkeihin maahan. Meillä on talvehtinut virolaista kantaa olevaa ulkomuratti puutarhassamme jo vuosia. Eihän se ulkona niin upean tuuheaksi kasva mitä ulkolaisissa lehdissä näkee, mutta jo se on ollut hienoa huomata että täällä III- vyöhykkeelläkin muratti ylipäänsä talvehtii ja kiemurtelee maassa. Murattia löytyy niin tummanvihreänä yksivärisenä kuin kirjavalehtisenäkin. Itse olen siinä käsityksessä että ulkomuratti on lehdeltään tummanvihreä ja kirjavat muratit ovat enemmänkin sisäkasveja jotka…

  • Kaikki aiheet

    Värikkäitä esikoita

    Kaunista kukkaloistoa saa tähän aikaan vuodesta helposti kukkakaupoista ja puutarhaliikkeistä. Tällä hetkellä valikoimissa on runsaasti erilaisia ja erivärisiä tulppaaneja sekä esikoita. Ostin meille muutaman erivärisen esikon. Tarkoitus on ennenkaikkea istuttaa ne myöhemmin keväällä ulos puutarhaan, mutta kyllähän näistä on paljon silmäniloa täällä sisälläkin ennen sitä. Esikko on monivuotinen kasvi, joten keväällä sen voi istuttaa ulos jolloin sen kukinnasta saattaa hyvällä onnella päästä nauttimaan myös tulevina vuosina. Näitä esikoitahan kylvin siemenestäkin viikonloppuna. Kokemuksesta tiedän, että sisälle ostetut esikot on kohtuullisen hankala saada pysymään hengissä siihen asti, kun ne ovat ulosistutettavissa – mutta aina kannattaa yrittää. Viileä ja valoisa paikka on hyvä sisällä, ja esikkoa tulee kastella runsaasti muistaen kuitenkin että mullan…