• Kaikki aiheet

    Pasuunankukka vai trumpettikukka

    Tänä keväänä tilasimme naapurin kanssa taimisatsin kimpassa postimyynnin kautta. Yhdessä tilaamalla puolitimme toimituskulut ja säästimme, sillä monet kasvit myytiin lajitelmina tai useamman kappaleen erissä joten pystyimme jakamaan keskenämme näitä satseja ja lajitelmia. Hankinta oli kertakuluna kohtuullisen suuri mutta oli todella kätevä tilata suunnilleen se mitä kesän aikana tarvitsee yhdellä kertaa. Yleensä kun olemme hankkineet taimia tipottain aina tarpeen mukaan. Taimiostoksemme sisälsi myös kaksi Pasuunankukkaa tai Trumpettikukkaa. Näitä molempia nimiä näytetään käytettävän – rakkaalla kasvilla on monta nimeä? Pasuunankukasta kerrotaan että se on eksoottinen, nopeakasvuinen pikkupuu terassille, parvekkeelle tai puutarhaan. Se kukkii erittäin näyttävästi isoilla torvimaisilla kukilla ja voi kasvaa jopa parimetriseksi. Kasvi on talvetettava valoisassa ja viileässä sisätilassa (n. +5 -10…

  • Kaikki aiheet

    Uusi kukkapenkki vai perennapelto

    Aina on tilaa yhdelle uudelle kukkapenkille 🙂 Tontillamme on pieni kaistale pihamme ajotien ja raja-aidan välissä josta ruohonleikkaaminen on harmittanut jo vuosia. Viimein päätimme tehdä sille jotain ja päädyimme siihen että paikalle tehdään uusi kukkapenkki. Paikalla on jo muutama tuija, jotka jäävät kätevästi takariviin. Kukkapenkin kooksi tuli muutama metri kertaa muutama, ja ko. alueelle jäi vielä pieni paljas alue johon aion nakata niittykukkien siemensekoitusta. Tätä kokonaisuutta voineekin sitten kutsua perennapelloksi. Kukkapenkki syntyi helposti. Peitin nurmikon pinnan ensin vanhoilla matoilla ja sanomalehdillä. Sen jälkeen kippasin paikalle kaksi puutarhajätekompostia keoksi, jonka päälle laitoin pussimultaa. Muotoilin penkin keskeltä kohoavaksi ja sivuille laskevaksi. Istutimme penkkiin ajatuksella enemmän on sopivasti 🙂 Uuteen kukkapenkkiin tuli liljoja…

  • Kaikki aiheet,  Puutarharakentaminen

    Puutarhan portit

    Portti antaa paitsi suojaa mutta tekee myös runsaasti ilmettä pihaan kuin pihaan – tai puutarhaan niinkuin me omaamme kutsumme. Meillä on koira ja koiran tulon myötä pihan aitaaminen ja porttien hankkiminen/rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Puutarhamme on aidattu kasvillisuudella kauttaaltaan ja sen yhteyteen oli helppo laittaa vihreää verkkoaitaa sillä se katoaa huomaamattomaksi kasvillisuuden sekaan. Olemme aina unelmoineen rautaportista ja nyt saimme sellaisen puutarhamme ns. pääsisäänkäynnin yhteyteen joka johtaa ajotieltä sisäpihalle. Tämä portti löytyi nettikirpparilta ja oli tarkoitettu lapsiportiksi. Portissa oli kaksi osaa ja ne yhdistämällä saimme kätevän pariportin. Tästä kulkuaukosta on nimittäin mahduttava myös kottikärryjen kanssa, ja sitä kautta taloon kulkee tarvittaessa kodinkoneet, kalusteet yms. Huomioi porttia miettiessäsi tällaiset käytännön seikat kauneuden lisäksi. Tein…

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)