• Kaikki aiheet

    Kukkapenkkien kevätkunnostus

    Kun lumet ovat sulaneet kukkapenkeista on aika kunnostaa ne uutta kasvukautta varten. Kunnostetut kukkapenkit ovat paitsi ilo silmälle, ne myös takaavat kauniin kukkaloiston koko kesäksi. Tähän kevättyöhön kuuluu käytännössä kolme vaihetta: 1) siivoa ja perkaa, 2) kunnosta ja paranna ja 3) lannoita. Mikäli et ole syksyllä jo leikannut perennojen varsia pois on sen aika nyt. Käytä apuna puutarhasaksia ja veitseä. Leikkaa varret alhaalta asti poikki kuitenkaan vahingoittamatta kasvupistettä. Haravoi ja siirrä kuivuneet kasvinosat kompostiin tai puutarhajätteisiin. Kompostoinnissa kannattaa huomioida että kukkavarsissa on usein kuivuneita siemeniä! Niiden sanotaan tuhoutuvan lämpökompostorissa yli 60 asteessa, mutta minä en uskalla luottaa siihen. Meillä on niin reheviä perinneperennoja, että riski uusista sadoista taimenaluista väärissä paikoissa…

  • Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Ohje kuinka daaliat esikasvatetaan.

    Daaliat ovat arvostettuja kasviaarteita. Meiltä on puuttunut puutarhastamme nämä kauniit kukat, ja tämän puutteen paikkasimme Kevätpuutarha- messuilla. Ostimme 6 kpl pallodaalioita ja 6 kpl kaktusdaalioita. On tärkeää esikasvattaa daalioita muutaman viikon ajan jotta ne ehtivät kukkaan kesän tullen. Daaliat jaksavatkin sitten kukkia pitkälle syksyyn asti. Daalian juurakot kannattaa nostaa puutarhasta talteen syksyn tullen sillä ne eivät talvehdi. Kun keräät juurakot talteen ja esikasvatat ne keväisin kukkivat ne kauniisti vuodesta toiseen – jopa vuosikymmeniä. Juurimukulat kasvavat kasvamistaan ja niistä voi tulla todella suuria. Niitä kannattaakin tarvittaessa jakaa keväisin. Daalian juurimukuloita                                          Daalioiden…

  • Kaikki aiheet

    Ajankohtaista puutarhassa, puutarhan kevättyöt muistilista

    Puutarha paljastuu  viimein lumen alta ja monia puutarhatöitä pääsekin jo tekemään. Täällä on satanut käytännössä koko viikon ja se on kyllä tehokas kevääntuoja – pian jo vihertää. Muistilista puutarhan ajankohtaisista kevättöistä: puiden ja pensaiden hoitoleikkaukset kalkitse nurmikko (joka toinen vuosi) leikkaa kuihtuneet perennojen ja muiden kasvien varret haravoi ja siisti piha koulitse esikasvatettuja taimia aloita taimien lannoittaminen lannoita puutarhan istutusalueet pese kasvihuone jos sinulla sellainen on sulattele jäätynyt keittiökomposti kaatamalla lämmintä, kanankakkarakeilla terästettyä vettä kompostiin idätä siemenperunat kylvä lisää esikasvatettavia, tarkista kylvöajan suositukset vaikka siemenpussista osta ruukkuihin orvokkeja, ne pärjäävät ulkona jo hienosti kuivata pääsiäisen ruukkunarsissit ja istuta ne ulos toukokuussa

error

Tykkäsitkö blogista? Seuraa ja kerro muillekin :)