• Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Vadelmikko – puutarhavadelmia

    Koko kesän olemme tehneet aina ajoittain töitä uuden vadelmatarhan eteen. Autotallimme pitkän sivun takana on muutaman metrin leveyinen kaistale niin sanotusti hyödyntämätöntä tonttia – tähän noin 10 metrin matkalle onkin nyt tarkoitus laittaa puutarhavadelmia kasvamaan. Toimivat samalla myös aidanteena. Ko. paikalla on jo vuosia sitten istutetut vadelmat, jotka ovat pahasti ränsistyneet. Homma alkoikin taas lapiotöistä jo viikkoja sitten – kaikki olemassa oleva kasvillisuus: vadelmat, rikkaruohot jne. poistettiin käsipelillä alueelta. Vadelmien juurakot olivatkin yllättävän tiukassa, ja työ oli raskasta. Kun selkeä kasvillisuus oli saatu poistettua, jatkoimme reilun kuukauden kesannoimalla maata.  Kesnnoinnissa maata muokataan kuokalla, haralla, talikolla, lapiolla tai haravalla yhä uudelleen ja uudelleen – me teimme hommia lähinnä kuokalla ja rautaharavalla joilla kesannoimme…

  • Kaikki aiheet

    Puutarha49 Garden Road Movie, osa 1

    Elävää kuvaa blogiin! Ajattelin, että pieni video pihasta tässä vaiheessa saattaisi avata näkymiä enemmän kuin pelkät valokuvat. Garden Road movie osa I- pihakuvia parissa minuutissa. Olkaa hyvä! Päivitys 2.1.2019: Puutarhavideo ei valitettavasti ole enää katsottavissa teknisistä syistä. Puutarhavideot löytyvät nyt tästä.

  • Kaikki aiheet

    Teelautasen kokoisia kukintoja..

    Pihassa kukkii jumalaiset pionit, erilaiset kurjenpolvet yms. Tähän aikaan vuodesta puutarhamme on violetin ja pinkin kukinnan täyttämää. Tämä Sarah Bernand- pioni oli puutarhassamme tänne muutettuamme. Edelleenkin se kasvaa alkuperäisellä paikallaan. Tietoa kasvin iästä ei ole. Olemme lannoittaneet pionia keväisin kanankakka- rakeilla. Joka vuosi tämä Sarah- neiti palkitsee meidät valtavan kokoisilla kukinnoillaan – kooltaan ne ovat teelautasen kokoisia ja upean kerrottuja. Tuoksu on huumaava. Pioni kannattaakin sijoittaa kulkuväylien läheisyyteen jolloin ihanasta tuoksuelämyksestä voi nauttia aina ohimennen.   Tämä Bowl of the beaty- pioni istutettiin kaksi vuotta sitten puutarhaamme. Viime vuonna se teki vain muutaman kukinnon, tänä vuonna kukkien määrä jo yli tuplaantui. Bowl of the beauty kukan keskiosa on vaaleankeltainen ja…