Puutarha siirtymässä talviunille

Syksy. Haikein mielin siivoan puutarhaa, jotta talvi saa tulla. Se kun tulee lupaa kysymättä ja laittaa kotipuutarhurin pakkolomalle ainakin pariksi kuukaudeksi.

Nurmikkoa saa vielä leikata, samalla kun silppuuntuu myös syksyn lehdet. Työkalut on viety varastoon ja kaikki puutarhakalusteiden pehmusteet yms. laitettu talteen ensi vuotta varten. Muutamia pieniä asioita on vielä tehtäväksi, kuten terassin katoskankaan poistaminen ja kalusteiden varastointi. Tämä syksy on ollut varsin kuiva, joten en ole halunnut vielä poistaa kalusteista vaan olen nauttinut aurinkoisista syysilmoista vielä ulkona. Myös joitakin kasvustoja leikkaan vielä matalaksi. Lämpökompostori on vielä hyvä tyhjentää jotta sinne mahtuu myös talven biojätteet.

Kesäpaikka laitettiin talviteloille reilu viikko sitten, vaikka siellä ollaankin ympärivuotisesti. Melkoisesti on kuitenkin sellaista kesään ja lämpimään vuodenaikaan liittyvää, joka on talven alta saatava suojaan. Siinä olikin hommaa ja hyötyliikuntaa tuli runsaasti kun ramppasi pihan ja varastojen väliä.

kumpparit

Vihdoin viimein, 3 kuukauden jälkeen pääsin eroon keskisormen lastasta ja nyt on alkanut armoton sormijumppa liikkuvuuden ja toimivuuden palauttamiseksi. Tuo sormi kyllä haittasi merkittävästi tänä vuonna puutarhahommia. Joitakin juttuja joita ajattelin nyt syksyllä tehdä siirtyi valitettavasti kevääseen kun niitä on ollut niin hankala lastan kanssa tehdä ja nyt sitten alkaa jo vuodenaika haitata.

Tänä vuonna me emme lisänneet kevätsipuleita, mutta jos se on aikeissasi alkaa nyt olla viimeinen hetki siihen.

Ensi viikolla olisi tarkoitus lisätä vielä vähän tonttimme reuna-alueiden valaistusta (mm. tärkeä reitti sivuovelta roskakatokselle) ja lisätä tunnelmavalaistusta ilahduttamaan talomme ohi kulkevia. Pysy siis mukana, emme suinkaan ole vielä talviunilla blogissa vaikka enimmät puutarhakiireet ovat pakostakin helpottaneet 😀

Halloween kurpitsoita on myös tarkoitus kovertaa komeiksi lyhdyiksi… Syksy on kyllä aika kivaa aikaa omalla tavallaan. Kohtahan sitä voi alkaa suunnittelemaan jo uutta puutarhavuotta.

syksyinen-maisema

 

Yksi kommentti

  1. On kaunis ja tuttu ranta vaan ei houkuttele nyt uimaan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.