• Kaikki aiheet

    Puutarha49 kevätmessuilla – nähtäiskö siellä?

    Terve! Valmistaudumme tässä huomiseen messuiltaan. Puutarha49 suuntaa Helsingin Messukeskuksen Kevätmessuille perjantaina. Löydät meidät messuhulinasta ja kevättunnelmasta iltapäivästä alkaen. Bongaa meidät näistä Puutarha49- bloggaripaidoista ja tule ihmeessä nykäisemään hihasta ja rupattelemaan kanssamme. Olisi kiva tavata blogin lukijoita ja puutarhaihmisiä 🙂 Luonnollisesti blogiin on myös luvassa messuantia, joten jos et messuille pääse niin nauti annista tätä kautta lähipäivien aikana.

  • Esikasvatus,  Istuttaminen,  Kaikki aiheet

    Ämpäriperunat – kasvata varhaispotut ämpärissä

    Kesään on vielä aikaa ja ensimmäiseen uuteen perunasatoon. Jos haluaa saada mahdollisimman aikaisin omaa perunaa, voi aloittaa kasvattamisen jo näin aikaisin ämpärissä, saavissa tai vaikkapa säkissä. Meillä on ilo vanhan rintamamiestalon asukkeina käyttää esikasvatuksessa kuistia, joten laitoimme ämpäriperunat kasvamaan. Josko sitä juhannuksen aikaan saisi edes kattilallisen omaa perunaa? Kasvimaalle laitamme myös perunoita, mutta ne eivät millään ehdi kesä-heinäkuun vaihteeseen, joten otamme etukenoa perunasatoon näin. Aiemmin olemme kasvattaneet perunoita säkeissä kuistilla, nyt potut menivät vanhaan ämpäriin. ÄMPÄRIPERUNAT Tarvitaan itäneitä pottuja, ämpäri/saavi tai vaikkapa säkki, ja multaa. Kaadoin ämpärin pohjalle multaa. Asettelin itäneet perunat mullan pinnalle. Tämän jälkeen peitin perunat multakerroksella. Nostin kuistille ja annoin vähän vettä. Tärkeää on valoisa paikka, joka…

  • Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Tänä vuonna kasvimaalla

    Vai pitäisikö oikeastaan sanoa että tänä vuonna kasvimaa? Nimittäin meidän kesäpaikan kasvimaa on ollut poissa viljelykäytöstä jo viimeiset kaksi vuotta. Nyt se on toki vielä lumen allakin, kuten kuvasta näkee. Mutta miksi viljelytauko? Lyhyesti (tai koko juttu tästä) syynä on ollut se, että meiltä loppui keinot ja jaksaminen taistella loputonta rikkaruohomerta vastaan. Kasvimaan alue on vanhaa peltoa, ja voi pojat ja tytöt millainen rikkaruohopankki maasta löytyikään. On kuulkaas ihan kaikkea mahdollista. Pari ekaa vuotta yritimme pärjätä mutta kun meikäläisen sormivamma esti eräänä kesänä kitkemisen niin se oli sitten viimeinen niitti. Oli tehtävä iso päätös. Tavoitteeksi asetimme sen, että saisimme kasvimaan niin rikkaruohottomaksi kuin se luonnollisilla menetelmillä on mahdollista. Ja kärsivällisyyttä…