Kasvihuoneviljely kuistilla

Lisännyt Kommentoi

Kotimme on rintamamiestalo, jossa on perinteinen kylmä kuisti/veranta. Rintamamiestaloja on ollut useita erilaisia, ja kuistien koot vaihtelevat niissä paljon. Meillä on onni omistaa iso kuisti (arviolta noin 8 m2), jonka kolme sivua ovat kaikki ikkunallisia. Tällainen kuisti on kuin tehty viherkeitaaksi. Kuistilla ei ole lämmitystä, ja seinienkin välissä taitaa olla vain ilmaa ja ehkä sanomalehtiä, joten kuistin lämpötila seuraa ulkolämpötilaa. Tällä hetkellä siellä on siis pakkasta reilusti. Yleensä kuisti on voitu ottaa käyttöön huhtikuussa. Kuisti suuntaa etelään ja runsaiden ikkunoiden ansiosta se on kuin kasvihuone, kesällä todella kuuma ja lämmin. Kasvillisuutena kuistilla on tähän asti ollut kesäisin ne perinteiset “mummon pelargoniat”, jotka kestävät paahdetta hyvin.

Kuisti on tähän asti toiminut verrattomana esikasvatuspaikkana keväällä, jonne olemme siirtäneet sisällä alkuun kasvatetut taimet koulimisen jälkeen. Siellä ne ovat saaneet kasvaa ja vahvistua kunnes on ollut aika siirtää ja istuttaa taimet ulos puutarhaan. Tähän tulee muutos tänä vuonna.

Aiomme kokeilla kasvihuoneviljelyä kuistilla, voisiko sitä sitten kutsua kuistiviljelyksi?  Olemme ajatelleet kasvattaa kuistilla ainakin tomaatteja, chilejä, yrttejä ja ehkä varhaisperunaakin. Ajatus on kasvattaa niitä koko kesä kuistilla kasvihuoneen tapaan, ja voisi odottaa hyvää satoa lämpöä vaativista lajikkeista kuten tomaateista. Ensimmäiset perunatkin luulisi saatavan kattilaan jo kesän alussa. Mielenkiintoista.

Parhaillaan mietimme miten kalustamme kuistin tätä tarkoitusta varten ja kuinka toteutamme viljelyn siellä. Kuistillahan pitää olla myös kahvipöytä rentoutushetkiä varten – voi sitä tunnetta kun saa keväällä juoda ekat kahvit kuistilla. Kuistin kautta myös kuljetaan meille sisään eli sisäänkäynti johtaa kuistin läpi. Melkoinen monitoimitila siis. Palaamme tähän asiaan myöhemmin.

Ratkaistavana on tilankäyttö, kasvualusta- ja kastelukysymykset (kuisti on kuuma ja kasvit kuivuvat), lannoitus yms.

Tulemme jakamaan kokemukset kanssanne.

Chilit viime keväänä kuistilla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.