Erilainen kevät

Lisännyt Kommentoi
Erilainen kevät

Ulkona kevät keikkuen tulee mutta taimet sisällä kasvavat innokkaasti kevään edetessä.  Jokainen kevät on säiden puolesta erilainen, nyt tämä tuntuu kylmältä keväältä ainakin jos viimeistä kahta viikkoa arvioi. Erilainen kevät tämä on itsellenikin kun jalkapuolena seuraan kevään etenemistä.

Leikkasin eilen purjot, jotta niistä kasvaisi vankemmat. Totta puhuen mulla on ongelmana saada aikaan vahvat purjon taimet, joka vuosi! Tuntuu että ne on tollaisia hentoisia.. mutta tänä vuonna aloitin homman paljon viime vuotista aiemmin joten toivotaan että nämä tästä vahvistuvat. Parin päivän päästä aloitan purjojen lannoittamisen.

Chilin siemenet meni multaan vasta maaliskuulla, mutta toisaalta nyt on valoa enemmän kuin tammi-helmikuussa enkä olekaan lähtenyt virittelemään keinovaloa taimille. Ilokseni myös kaksi chiliä on talvehtinut onnistuneesti joten chiliä tiedossa varmasti. Nämä pitäisi koulia kaikki omiin purkkeihin kasvamaan lähipäivinä.

Persiljan olen esikasvattanut joka vuosi jotta saan sen keittiöpuutarhaan heti kuin kelit sallivat.

Jaloritarinkannuksista osa ei noussut mutta ihan kivasti näitäkin on tulossa. Kovin pieniä vielä ja annankin kasvaa tässä vielä ja vahvistua.

Ulkona olisi vaikka kuinka paljon puutarhahommia tehtäväksi, mutta täytyy vaan olla itse huolehtimatta. Kyllä ne siitä. Minusta ei nyt haravan varteen ole ja piste. Yllättävän vaikeaa hyväksyä.

Sain itse tikit pois nilkasta viikko sitten ja uuden komean kipsin. Vaikka olenkin oppinut jo suht ketteräksi keppien kanssa täytyy sanoa että liikkuminen on pirun hankalaa kun kipsijalalle ei saa varata lainkaan tämän 6 vkon aikana. Kädet kepeissä kiinni niin ei siinä sitten mitään saa käsissään kuljetettua, eikä voi tehdä mitään kun tasapainoa ei ole ilman kahta keppiä. Kelitkään eivät ole suosineet ulkona oleilua, joten tylsäksi menee aika sisällä.

Rintamamiestalossa asuminen on melko haasteellista tässä kunnossa, joka puolella on portaita. Myös ulos meneminen ja sieltä takaisin könyäminen käy urheilusuorituksesta. Silti, sinne halua jos vain sää sallii. Onneksi on tässä välillä kuitenkin vähän aurinkoa saatu, joten pääsin pihalle asti. Paikallaan ollessa tulee yllättävän kylmä joten viltit ovat tarpeen.

Odotan jo innolla töihin paluuta viikon päästä – kipsi jalassa sinne menen ihan omasta halustani ja lääkärin hyväksynnällä, tykkään työstäni eikä tällainen ”lorvailu” vaikkakin ns. pakotettuna sovi mulle ylipäänsä yhtään. Puolivälissä mennään kipsiajassa, enää (huom positiivisuus) 3 vkoa jäljellä… Jaksaa jaksaa.

Toivottavasti tuleva viikkoa tarjoaa kauniita keväisiä kelejä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.