• Kaikki aiheet

    Puutarhalehti: vertailu

    Mikä on paras puutarhalehti? Kotimaisia puutarhalehtiä ilmestyy muutamia, perinteisimmät niistä lienevät Kotipuutarha, Viherpiha ja hieman tuoreempi tulokas Oma Piha. Lisäksi löytyy erilaisia piha-alueisiin, terasseihin, kesäpaikkoihin yms.  liittyviä sekalaisia lehtiä ja puutarha-aiheisiin keskittyviä teemanumeroita. Otin esittelyyn ja vertailuun Kotipuutarha- lehden numeron 3/2015 ja Oma Piha lehden numeron 2/2015. Olisin mielelläni vertailllut kahta samaa numeroa, mutta näiden lehtien erilaisista julkaisuajankohdista johtuen se ei ole mahdollista. Kotipuutarhalehden numero 3 ilmestyi pari viikkoa sitten, samoihin aikoihin julkaistiin Oma Piha lehden numero 2. Molemmat kuitenkin selkeästi alkukevään lehtiä, joissa iloitaan uuden kasvukauden alkamisesta. ——————————————– Kotipuutarha 3/2015 Sivumäärä: 90 sivua + kannet Aihealueet: Kasvit ja puutarha: kevättä ilmassa vuokot tulevat puutarhaan vitamiinit puutarhasta taltuta tuuli kasveilla…

  • Kaikki aiheet

    Blogiarvonnan voittaja!

    Blogiarvonta on päättynyt. Kuten lupasimme, arvoimme tänään voittajan. Palkintona on kahden pääsylipun paketti Kevätpuutarha- messuille Helsingin Messukeskukseen 26-29.3.2015. Palkinnon on lahjoittanut Biolan. Blogiarvonnan voittaja on nimimerkki “Karenski”. Lämpimät onnittelut! Voittaja on saanut sähköpostia ja messuliput lähtevät matkaan heti postitusosoitteen saatuamme. Kiitos osallistumisesta ja runsaista kommenteista. Saimme todella paljon ehdotuksia juttuaiheiksi. Pyrimme täyttämään niitä  – juttuja toiveaiheista siis luvassa kasvukauden aikana. Toivomme jatkossakin runsasta kommentointi ja vuorovaikutusta blogissa – on aina mukava lukea ja saada kommentteja, kysymyksiä, ideoita jne. Kiitos.

  • Kaikki aiheet

    Muistutus! Blogiarvonta päättyy tänään.

    Reilu viikko sitten julkistimme  blogiarvonnan. Koska olemme puutarhablogi, on arvonnan palkintoina on kahden pääsylipun paketti Kevätpuutarha- messuille Helsingin Messukeskukseen 26-29.3.2015. Blogiarvonta suoritetaan huomenna torstaina 19.3. jolloin otamme yhteyttä voittajaan ja julkaisemme voittajan nimimerkin täällä blogissa. Voittajalle lähtee liput kohti messuja. Jos haluat osallistua blogiarvontaan, toimi viimeistään tänään klo 23.59 mennessä. Osallistu tästä. *Tässä poimintoja viime vuoden messuilta. Katseltavaa ja koettavaa riittää. Paljon ideoita ja ajatuksia. Kuvat suurenevat klikkaamalla.* Nautinnollisia alkukevään päiviä!