• Kaikki aiheet

    Muistutus! Blogiarvonta päättyy tänään.

    Reilu viikko sitten julkistimme  blogiarvonnan. Koska olemme puutarhablogi, on arvonnan palkintoina on kahden pääsylipun paketti Kevätpuutarha- messuille Helsingin Messukeskukseen 26-29.3.2015. Blogiarvonta suoritetaan huomenna torstaina 19.3. jolloin otamme yhteyttä voittajaan ja julkaisemme voittajan nimimerkin täällä blogissa. Voittajalle lähtee liput kohti messuja. Jos haluat osallistua blogiarvontaan, toimi viimeistään tänään klo 23.59 mennessä. Osallistu tästä. *Tässä poimintoja viime vuoden messuilta. Katseltavaa ja koettavaa riittää. Paljon ideoita ja ajatuksia. Kuvat suurenevat klikkaamalla.* Nautinnollisia alkukevään päiviä!

  • Kaikki aiheet,  Puutarharakentaminen

    Polut puutarhaan

    Lähtötilanne koneiden poislähdön jälkeen oli hieman ankea ja maisema suorastaan huusi polunpohjien täyttöä. Pois vietiin savea kahdeksan kuutiota ja hiki nousi pintaan pelkästä ajatuksesta kun tajusimme että käsipelillä (lapio ja kottikärry) pitää kaivanteet täyttää. Mutta onneksi soraa oli runsaasti pihalle kipattuna. Alussa soran määrä tuntui ylitsepääsemättömältä mutta tämä työ jos mikä kiittää tekijäänsä. Ainakin näkee kättensä jäljen. No sitkeästi täyttö kuitenkin eteni- aivot narikkaan hommaa. Ja kaiken huipuksi olin itse kipeänä ja täytön sai tehdä Henni melkein itse kokonaan. Taisi olla taktinen sairastuminen. Mutta kun vaan tekee ja tekee niin kyllä kasa pienenee ja polut täyttyvät. Polkujen pohjalle laitettiin suodatinkangas estämään soran katoaminen saven syvyyksiin ajan kuluesssa. Polun reunoille laitoimme…

  • Kaikki aiheet,  Puutarharakentaminen

    Kasvulaatikoiden rakentaminen kasvihuoneeseen

    Pikkutyölistalla olleet kasvulaatikot on nyt saatu paikoilleen kasvihuoneeseen. Tuli oikein hyvät. Homma eteni näin. Ensin mittasin laatikoiden koot- yksi laatikko kummallekin kasvihuoneen pitkälle seinälle tarvittiin. Toisen laatikoista tuli olla täysimitainen, toinen taas metrin verran lyhyempi jotta sen päähän, kasvihuoneen nurkkaan , saadaan mahtumaan vesisäiliö pukkijaloille automaattikastelua varten. Kivikankaan Hall´s Magnum kasvihuoneeseen sopiva laatikon koko oli hieman alle kolme metriä, tarkalleen 285 cm. Halusin laatikon päähän hieman tilaa jottei se yltäisi ihan seinästä seinään – toisaalta pikku autoomme mahtui juuri tuon 285 cm mittaiset laudat helposti. Toisesta laatkosta tein kaksimetrisen. Hyödynsin jälleen rautakaupan katkaisusirkkeliä koska rautakaupassa ei sirkkelin kimpussa ollut kukaan muu. Tein molempien laatikoiden reunat ihan raakalaudasta. Korkeutta laatikoille tuli…