Antonovka

Lisännyt Kommentoi

AntonovkaYksinäinen vanha omenapuu
taivasta kohti kurkottuu,
rungoin mustin, ryhmyisin,
oksin haaraisin ja kyhmyisin.

Se harvenneena yhä lehtii
ja vielä kukkiakin ehtii,
Ainakin tämän kerran,
tämän yhden kesän verran.

Vaan kukat vanhan puun
on kauniimmat kuin muun,
nuoremman ja elävämmän,
elämää täyden, verevämmän.

Se elää enää jatkoaikaa.
Sen elämä on silti taikaa,
täydellisen kukan tehden
– viimeistellen terälehden.

Kaunis ja osuva runo löytyi netistä, kirjoittajana ”Tee”.

Olipa kerran omenapuu, tuo meidän pihan yli 60- vuotias kaunotar Antonovka. Viime vuonna se tarjosi perinteiseen tapaan mahtavan sadon – tuosta yhdestä puusta on parhaimmillaan saatu yli sata kiloa omenoita. Antonovka on talviomenapuu, sen omenat ovat erittäin mehukkaita ja ne ovatkin täydellisiä mehu- ja talousomenia. Tämä omenapuu on toinen pihamme vanhoista, alkuperäisistä omenapuista. Aikanaan pihallamme oli kolmaskin omenapuuvanhus, mutta se jouduttiin kaatamaan ensimmäisinä asuinvuosina sen kuollessa pystyyn.

Vaalimme ja arvostamme näitä puuvanhuksia. Ne ovat ryhmyisine runkoineen ja mahtavan koonsa puolesta pihan komistuksia vailla vertaa ja korvaamattomia – näitä ei saa taimimyymälästä edes isolla rahalla. Kaiken tämän vuoksi olikin suuri järkytys kun huomasimme keväällä että Antonovka ei voi hyvin. Se lähti tekemään lehtiä, jotka jäivät hyvin pienikokoisiksi ja kitukasvuisiksi – ja lopulta lehdet kuihtuivat ja toinen omenapuun haaroista kuoli pystyyn (yllä olevassa kuvassa näkyvä oikea oksanhaara).

Toinen haara on elinvoimainen – onneksi. Annoimme puulle aikaa ja seurasimme tilannetta. Valitettavasti mitään ei ollut tehtävissä tuon komeimman haaran pelastamiseksi – joka oli päälatvus ja antoi omenapuulle sen kauniin muodon. Surulliseksi tehtäväksemme jäi kuolleen haaran poistaminen sahaamalla.

Antonovka Antonovka

Antonovka

Päivä oli surullinen. Minä suren tuota puuvanhusta ja sen menettämistä.

Kun kuollut haara oli sahattu pois löytyi rungosta muurahaisia. Antonovka oli haaroittunut hyvin alhaalta ja rungossa oli kolo – siitä muurahaiset olivat menneet sisää ja tehneet tuhoaan.

Poisleikattu haara oli tyvestä laho, ja siinä selitys miksi se kuoli pystyyn. Puuaines otettiin hyötykäyttöön: pätkimme risut polttopuiksi ja paksut rungot jäävät odottamaan jotakin käyttötarkoitusta. Omenapuu on erinomaista ”askartelupuuta” ja puuseppienkin parissa arvostettua.

Puusta jäi jäljelle toinen haara, mutta puu menetti omenapuumaisen muotonsa ja pieneni muutoinkin puoleen entisestä. Saa nähdä jaksaako jäljelle jäänyt haara kasvaa ja kasvattaa satoa sekä pysyä elinvoimaisena. Haara on täysin vino ja sojottaa lähes vaakaan joten se täytyy tukea sillä pelkäämme että se ei jaksa pysyä tasapainoisena nyt kun tasapainoittava rungonhaara on poistettu.

Antonovka sahauksen jälkeen

Antonovka sahauksen jälkeen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.