• Hyötypuutarha,  Kaikki aiheet

    Köynnöspinaatti

    Joskus onnistumiset tekevät erityisen onnelliseksi. Köynnöspinaatti, jonka kasvatin viime vuonna siemenestä on talvehtinut ja selvinnyt kevään oikuttelevista säistä! Köynnöspinaatti versoaa hurjaa vauhtia niin kotipuutarhassa kahdessa eri kasvupaikassa ja kesäpaikallakin. Työkaverikin kertoi, että hänenkin köynnöspinaattinsa on hengissä myös (annoin kasvattamani taimen hänelle viime keväänä). Olen kokeillut köynnöspinaatin kasvattamista useasti, ja aina on tullut takapakkia. Viimeksi keväthalla vei kasvuston ja tappoi sen juurta myöten. Nyt uskallan jo iloita ja olla varma että kasvi säilyy tänä vuonna, kasvaa ja voi hyvin. Ensimmäinen vuosi aina hankalin, nyt juuristo ehtii vahvistumaan niin että uskoisin kasvin säilyvän meillä vuosia. Mikä on köynnöspinaatti? Monivuotinen hyötykasviköynnös köynnöspinaatti kasvattaa pitkän, uurteisen varren, johon lehdet kiinnittyvät kierteisesti. Siitä tulee noin…

  • Kaikki aiheet

    Köynnöspinaatti on itänyt

    Iloisia kuulumisia taimikasvatuksesta. Taimipöydällä ruuhkaa vaan lisääntyy, ja pienet taimet kasvavat kasvamistaan ja uudet kylvökset lisääntyvät. Joulukuussa kerroin köynnöspinaatin kylvöyrityksestä. Ilokseni voin kertoa, että loppuvuoden kylvö ja kylmäkäsittely onnistui yli odotusten. Iso peltinen kurkkupurkki joka oli kylvöastiana on täynnä hentoja köynnöspinaatin taimia. Koen suunnatonta onnistumisen iloa. Tämä on kasvi, jonka soisin löytyvät jokaisesta puutarhasta. Rehevä köynnös joka on täynnä herkullista ja terveellistä syötävää. Köynnöspinaatti on perenne, joka joka vuosi nousee maasta. Sitä löytää harvoin valmiina taimina, joten siemenestä kylväminen on käytännössä ainoa tapa saada köynnöspinaatti omaan puutarhaan. Myös esikot ovat itäneet, taimet ovat vielä pieniä, mutta näillä saa mahtavan väriloiston keväiseen puutarhaan, ei tosin vielä täksi kevääksi. Puutarhamyymälästä ostin myös…

  • Esikasvatus,  Kaikki aiheet

    Köynnöspinaatti – monivuotinen hyötykasviköynnös

    Olen yrittänyt kaksi kertaa kasvattaa monivuotista köynnöspinaattia siinä onnistumatta. Köynnöspinaatti on harvinainen ja sitä on erittäin hankala saada, mutta koska se on niin loistava hyötykasvi, sen eteen kannattaa nähdä vaivaa. Monivuotinen köynnöspinaatti kasvattaa pitkän, uurteisen varren, johon lehdet kiinnittyvät kierteisesti. Siitä tulee noin 2-3 metriä korkea ja rehevä. Se kukkii meillä heinä-elokuussa pitkin röyhymäisin kukinnoin. Köynnöspinaatti on aluperin lähtöisin Kaukasuksen alueelta. Lehtiä käytetään pinaatin tapaan ruoanlaitossa. Köynnöspinaatti viihtyy hyvin sekä aurinkoisella että varjoisalla kasvupaikalla eikä vaadi erityisen ravinteista kasvualustaa. Muutama vuosi sitten löysin paikallisilta markkinoilta mummon kojusta köynnöspinaatin taimen jonka istututimme puutarhaamme. Se kasvoi hienosti koko kesän mutta seuraavana vuonna maasta ei noussut mitään. Uusi yritys seurasi syksyllä 2011 jolloin sain…